Tän takia vaihdoin mun nimen

 Nonniiiii!!! Nyt kerron meidän häistä. 

Tämän kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Eli viime perjantaina 11.9.2026 me mentiin mun rakkaan miehen, Mikan kanssa naimisiin. Tilaisuus oli pieni ja intiimi. Vieraina oli vaan meijän molempien vanhemmat ja Mikan frendi Eetu, joka oli kuvaamassa. Ja tosiaan häät oli pienet osittain myös ihan taloudellisista syistä. Toivottavasti voidaan jossain kohtaa järjestää ihan kunnon juhlat. Nämä häät toteutuivat myös aika nopeassa aikataulussa. Elokuussa tilattiin esteettömyystodistukset ja kun ne tuli ni varattiin maistraatti ja kirkko. 

Me saatiin mun ihana rippipappi Anna Knuutila siunaamaan meijän liiton. Just silleen ku toivoin. 💗 Ja siis jooo, mentiin maistraatissa naimsiin ku Mika ei kuulu kirkkoon. Mutta mun toiveesta mentiin vielä maistraatin jälkeen kirkkoon. Ja aluksi oli tarkoitus pukeutua ihan perus mekkoon ja Mikalla farkut ja joku paita. (koska raha). Mutta sitten äiti ja baaba halus ihanat ostaa häälahjaksi mulle mekon ja morsiuskimpun. I'm so happy! Kiitos ä ja b! Ja sit Mikalle piti tietty myös ostaa puku, kun mullkakin oli ihan oikea häämekko. Puvun takki löytyi kotoa mutta housut ja kauluspaita löytyi kirpparilta yhteishintaan 5€. Nice!

Olin vielä torstai-iltana Naarilassa kuoron kesätauon jälkeisissä iltamissa. Siellä sitten kerroin ihanille kuorokamuille seuraavan päiväsistä häistä ja oli mukava saada onnitteluja jo silloin. Lähdin siinä kasin ysin aikoihin sitten kuorokaverin kyydillä kotiin. Piti päästä kauneusunille ennen isoa päivää.

Perjantaina oli sitten vihkiminen Turun maistraatissa kun Salossa ei enää semmosta palvelua ole. Meidän aika oli klo 14.15. Lähdettiin onneksi hyvissä ajoin ajelemaan klo 12.30. Netissäkin oli lukenut, että alueella on työmaa joten parkkipaikan löytäminen on hankalaa. No päästiin kuitenkin ihan lähelle maistraattia, tosin rakennuksen toiselle puolelle. Oli siinä pieniä ongelmia kun oli maksullinen parkki ja missään ei kerrottu easyparkkia varten tarvittavaa vyöhykenumeroa. Etsittiin joka paikasta ja lopulta äiti meni sitten infoon sitä kysymään. 

Tän sekoilun jälkeen me oltiin joskus klo 14 maistraatissa. Eli ihan hyvä että lähdettiin hyvissä ajoin! Meijän todistajina oli siis mun äiti ja baaba. Mikan vanhemmat tuli paikalle pian meidän jälkeen. Siinä sitten odotettiin ja täytettiin pieni lappunen. Sitten meidän vuoro tuli. Mentiin vihkihuoneeseen joka oli todella kaunis. 

Mulla oli maistraatissa tommonen musta, pilkullinen mekko. Itse tilaisuus kesti varmaan 5 minuuttia. Ihan vaan kysymykset, joihin vastattiin TAHDON. 💕 Olihan se jännittävää! Siitä hetkestä lähtien olinkin Sandra Karolina Tulinen. Oon niin onnellinen että mun ja Mikan tiet kohtas sillon 16 vuotta sitten. Vaikka tilanne oli silloin tietty ihan erilainen. Mutta nyt on näin ja tämä on ihanaa. Mä rakastan mun miestä. 😍😍

Maistraatin jälkeen ajeltiin Saloon. Käytiin syömässä intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää. Siitä sitten erkanimme, Mika meidän kotiin ja mä porukoille vaihtamaan hääkledjut päälle. Siinä oli hyvin aikaa valmistautua. Mulla ei ollu mitään pääkoristetta (esim huntu tai jotain), ni äiti alko siin sit suunnittelee sellasta. Ja tekikin lopulta helminauhasta ihanan hiuskoristeen. Sain myös lainaan äitiltä Kameekorut. Kaulaan ja korviin. (Mä siis kertakaikkiaan luulin että mun korvareiät oli menny umpeen ku mä en oo varmaan kymmeneen vuoteen pitänyt korviksia. Mä siis joskus neljä(ish) vuotta sitten kokeilin laittaa korviksia ja toinen ei menny läpi, vaikka kuinka tungin. Lopulta siitä alkoi vuotaa ihan sikana verta. Mut nyt äiti vaan laitto sen ja that's it???) Sitten oli aika siirtyä kirkkoon.

Siellä Mika vanhempineen oli jo odottelemassa. Eetukin oli jo tullut paikalle. Odoteltiin hetki kun Anna-pappi meni hakee jotain seurikselta ja otettiin siinä muutamat kuvat.

Sitten Anna saapui. Mentiin vielä sakastiin kertaamaan vähän että miten mikäkin vaihe meni ja annettiin sormukset Annalle. Sitten mä menin ulkokautta uudelleen kirkkoon sisään. Baabakin tuli sinne kirkon takaosaan ja sitten alkoi soimaan häämarssi ja baaba talutti mut siihen Mikalle. 

Olihan se nyt aika ihanaa! 💓 Baaba sitten luovutti mut, hänen isovauvansa(inside juttu) mun miehelle. Se oli tärkeä kohta. Vaikka toki edelleen olen baaban isovauva. 😍

Me oltiin aiemmin sillä viikolla käyty juttelemassa Annan kanssa kaikki häiden vaiheet läpi. Siinä sovittiin mm. raamatun pätkä ja virsi, jotka sitten luetaan ja lauletaan siinä alttarilla. Lisäksi oli myös rukouksia ja kaikkea ihanaa. 💓 Sormukset vaihidettiin. (Oli siis samat ku kihlasormukset, koska raha, mut se ei haittaa) Sanottiin uudelleen toisillemme TAHDON. Ja pussattiin taas. Sitten lähdettiin kanttorin soittaman häämarssin saattelemana pois kirkosta ja kirkon ulkopuolella meitä odotti meidän vanhemmat ja saatiin hurraukset. (Riisiä ei valitettavasti saanut heittää, ettei linnut räjähdä 😅) Saatiin vielä Vihkiraamattu häälahjaksi kirkolta. 

Sitten Eetu otti meistä yhteiskuvia siinä kirkon pihassa. Sitten Mikan porukoitten piti alkaa siirtymään takas Uuteenkaupunkiin ja munkin porukat meni sit jo kotiin. Me mentiin Mikan ja Eetun kanssa ottaa lisää hääkuvia. Ekana kirkolla. Ja sitten ajettiin Vuohensaareen sinne lintupolulle. Siellä luonnon helmassa oli ihana ottaa kuvia. 

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvailujen ja pikku kyytiongelmien jälkeen mentiin kotiin. Mä sanoin Mikalle et sen pitää nostaa mut kynnyksen yli 😂😂😂 No ei ehkä ihan onnistunut! Ja shh, älkää kertoko äitille, mut toinen korvis hävis hetkeksi. Kun mä jotain säädin tukan kanssa ni se katos. Huhhuh! Onneksi Mika löysi sen. Oli mun hiuksissa kiinni 😅

Mut tämmönen oli meidän IHANA hääpäivämme. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille, eli mun vanhemmille, Mikan vanhemmille, Anna-papille, kanttori Matille ja suntiolle sekä Eetulle. Lämmin kiitos myös kaikille jotka laittoi Facebookissa hääonnitteluja. 💖 Mutta suurin kiitos mun ihanalle rakkaallee miehelleni, Mikalle. Mä rakastan sua rakas. Niin paljon ettet ymmärrä. Ja mä tiedän että säkin rakastat mua. 💋💓💕

Eli kyllä, olen nyt Sandra Tulinen. Aloin harjoittelemaan uuden nimmarin kirjottamista. Jostain syystä suuremmaksi ongelmaksi muodustuikin etunimen kirjoittaminen, johon en enää lopulta kyennyt. 😂😂 Mitähän siinäkin kävi..? Aloin kirjoittamaan Sade Tulinen. Pitää vielä harjoitella 😂

Olen siis kyllä edelleen Sandra, vaikka sukunimi onkin eri.

Muttttttttttttttta! Kiitos kun luit tämän postauksen. Ei mulla sit varmaan muuta! Elikkä:

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 5 (Markus)

Moikka! Viimeinen osa tätä sarjaa onpi tämä. Eli Markus!

Olet rakas!

Mä muistan ku sä synnyit. 😍 Me oltiin Kiikalassa siskojen kanssa sillon. Sä tulit yliajalla, sun laskettu aika oli 11.6 mutta synnyit vasta 20.6. Mä muistan ku siskot oli nukkumassa teltassa mumman ja Heikki-faarin pihalla, kun mä menin herättää ne ja sanoin vaan: ”Poika!” Sitten siskot juoksi iloisina ulos teltasta.

Sä olet kuudes lapsi jonka äiti on synnyttänyt, ni pääsitte kotiin jo samana päivänä sairaalasta. Äiti ja baaba tuli hakemaan meitä Kiikalasta sun kanssa, kaiketi, en muista. Mut sen muistan ku me mentiin vielä samana päivänä, me siskot sun kanssa vaunukävelylle. 

Sua oltiin odotettu ihan hirveesti. Oot mun ainoo pikkusisarus. Sun syntymään saakka, eli melkein 8 vuotta, mä olin nuorin. Mutta mä otin sut vastaan ilolla ja rakkaudella. Mä hoidin sua ja me leikittiin yhdessä kun aloit olee leikki-ikäinen. Mä usein nukutin sut laulamalla tai kertomalla satuja. Sulla oli semmonen puinen kirja jossa oli ehkä viisi sivua. Siinä ei siis ollu yhtään tekstiä. Mä kerroin sillä kirjalla varmaan tuhat eri tarinaa sulle. 😂 Muistan vaan sen et siinä oli se joku ruohonleikkuri traktori ja siinä ajaja joka oli aina baaba niissä tarinoissa. 

Me oltiin ihanan läheisiä kun sä olit pieni. 💗 Me tehtiin kaikki yhdessä. Mä opetin sua laulamaan, opetin kirjaimet, numerot, värit. Mä opetin sulle r-kirjaimen lausumisen. Sä olit suuri(n) osa mun elämää silloin. Me mentiin eväsretkille, puistoihin, pulkkamäkeen ja vähän vanhempana skootteriajeluille. Me leikittiin uima-altaalla Meren-Ahti leikkiä! Muistatko? 

Mä opetin sulle myös ”pahuuksia”. Mm. kiroilun ja talon kattojen päälle kiipeilyt sun muut. 😂Ja sit me mentiin välillä kesäöisin seikkailemaan kun nukuttiin pihalla teltassa. (olit joku 4-5v) Sä sanoit aina että mä olen hyvä isosisko mutta huono äiti. 😂😂😂 Sit kun sä kasvoit, ni sä teit noita samoja juttuja, mitä me tehtiin, mutta potenssiin kymmenen. 😆 Hyvin oli opit menny perille. 

Me oltiin aina: ”ÄITI!! BAABA!!! vittu”. Tälleen me testattiin, että kuuleeko ne, vai saako kiroilla. Sit kerran äiti olikin kuullut meijän kiroilut vaikka oltiin ulkona pihalla ja äiti sisällä. Äiti tuli ovelle huutamaan: ”Ei saa kiroilla!!” Mut se ei meitä juurikaan estänyt! 😅

Muistat varmaan vanttilan. Kun me etittiin sulle tamagotchia. Sitä uusinta, olisko ollut kutonen. Sä aina keräilit kaikkea. Sul oli miljoona jojoa, niit ihme puukkoja, niit papuja, tamagotcheja jnejne. 

Mä olin valvomassa teijän luokan järjestämää discoa sun koulussa. Ja kans ku sul oli jotkut bileet kerhohuoneessa. Sun kaveritkin tykkäs musta ilmeisesti. Ainakin kaikki tytöt halus tanssia mun kanssa. 😂 Ne oli kivoja aikoja. Sain olla osa sun elämää. 

Me ollaan matkusteltukin jonkin verran yhdessä. Ollaan käyty Tanskassa, Espanjassa ja Kreetalla. Ja tietty laivalla ja virossa. Olit ihan parasta matkaseuraa (jos ei oteta sun kiukuttelua huomioon 😉) Sä laitoit sillon laivalla mainoksen siihen mainostelineeseen. Kirjoitit siihen, että miniläppäreitä myynnissä. Josta aasinsiltana siihen, että mä kerran astuin sun läppärin päälle ku se lojus lattialla peitteen alla ja ostin sulle sit uuden miniläppärin! :D

Ei hemmetti 😂

Vähän vanhempana me ei sit enää hengailtu niin paljon yhdessä. Meijän välit oli jopa vähän huonot sillon ku sä olit teini-ikäinen. Sä kyllä kuskasit mua mautolla sairaalaan pariin kertaan haavoja hoitamaan. Olit sillon varmaan joku 16-vuotias. Olet kyl joutunut mun juttujen takia paljon näkemään liian nuorena. 

Mut nyt kaikki on semi hyvin? Toivon. Ja meijän välit on taas korjaantunut. Se on ihanaa. Se on parasta. Sä oot ihana ja paras. 

Olet tosi rakas ja tärkeä mulle, Markus. Olet mun ensimmäinen kosketus ”äitiyteen” tietyllä tavalla. Sain sua hoitaa ja rakastaa. Se oli ihanaa. Ja vaikka sul on ollut vaikeeta, ni yhes selvitään, eiks vaan? 

Rakastan sua!

Mä ja Make (4v)

Make ja mä

Näitä oli ihana kirjoittaa. Nousi ihan sikana muistoja lapsuudesta. En tietenkään kaikkea voinut kirjoittaa koska siitä tulis sit jo kirja. Oon itseasiassa kirjoittanut elämänkertaa, jota en kyllä julkaise. Sen nimi on ”Kohtalainen syke”. Se on vähän keskenkin koska sen kirjoittamisen jälkeenkin on sattunut kaikenlaista. Mutta kuten sanoin, sitä en julkaise. 

Rakastan mun perhettä! osa 4 (Maaro)

Moi taas! Nyt tulee neljäs osa tätä sarjaa. 

Tää teksti on omistettu Maarolle.

Olet rakas!

Sä olet maailman rohkein ja päättäväisin ihminen! Siis oikeesti! Tähän vois kirjoittaa loputtoman määrän asioita, joihin sä pystyt, joihin suurin osa ihmisistä ei! Etenkään mä! 😅 Mua mm. kuumotti puhua 20:lle oppilaalle yläasteella kun pidin esitelmää. Sä pidät jotain luentoja isoille joukoille ihmisiä. Ja sä siis tiiät ihan hemmetisti asioista. Oot ajantasalla kaikesta. Ja sulla on muutenki ihan sikana kaikkee sun elämässä tällä hetkellä! Muista hengähtää välillä! 💗

Oot myös tuonut mun elämään tosi tärkeät jutut, eli sun lapset. 💖 Sä olet hyvä äiti ja kasvattanut (tietty Ilarin kanssa) maailman parhaimmat poitsut. Ja mulle on suuri kunnia olla kummitäti toiselle heistä. Ja tottakai myös täti kummallekin! 💖 Rakastan Okkoa ja Leoa! 💖💖

Meillähän on siis ihan sikana kaikkia inside juttuja! Esim. ruskea takki ja mumman käynyt mehu! Missä olikaan juna-asema? Ehkä en sitä avaa enempää!😂 Mut myös esim. ”Me kastelijat”, koululeikit, laulaminen!!! ja PASILA!!! Ja tietty paltalk ja se ällö! You know what I'm talking about. 😬

Muistaks ne ajat kun me aina suoraroitiin toistemme hipukat. Ja mun hiukset oli aina ”suorat”. Ja sit sä kans välillä meikkasit mut ja mä käytin sun laukkuja, koruja ja huiveja. (joskus salaakin 😉) Muistaks ku meikkasit mut kouluun täyteen meikkiin ku olin joku 10-vuotias? Opettaja käski mua pesee meikit pois. 😅

Oon aina kattonut sua ylöspäin. Halusin olla sun kaltainen. Kopioin sua kaikessa. Sulla oli tekolävistys kutos luokalla (koru-ämmä 😉), joten niin oli pian mullakin, tosin mä olin vasta kolmos luokalla. 😅 Tähän liittyy itseasiassa mielenkiintoinen juttu, jota en oikeen vieläkään ymmärrä. Nimittäin sillon kolmosella opettaja sanoi: "Ai onko sulla Sandra nenäkoru? Se on hieno." Jossain kohtaa otin sen sit pois. Kotona kun ei tietty saanut olla, ymmärrettävästi. Mutta sit kun nelos luokalla oli taas "lävistys", tällä kertaa huulessa, ni opettaja sanoi melkeen vihaisesti: "Sandra jos toi ei oo aito, ni otat sen välittömästi pois!" Miten oli vuodessa muuttunut mielipide?? 😂

Mä muistan sillon ku sä olit kutosella ja mä kolmosella ja se oli ainoa vuosi ku me oltiin samassa koulussa. Vähänkö oli siistiä kun sain välil hengailla sun ja sun kavereitten kanssa. Pääsin sillon kerran laulaa melodiaa teijän kutosten kanssa "Hymn of Freedom"-biisissä, vaikka muut mun luokkalaiset laulo stemmaa. Se oli niin COOL! Ja sit oli kerran yhteinen musaluokkien luokkaretki Tampereelle Särkänniemeen. Mul tuli bussissa huono olo ja sä tulit hoitamaan mua. Pysähdyttiin Urjalan Makeistukulla ja muut meni ostamaan karkkia, mut sä tulit bussin taakse mun kanssa kun mä laattasin. Sit kävit ostaa mullekki karkkia ku mä en pystynyt. Oli ihanaa kun pidit musta huolta. 💗 Niinku aina muutenkin kyllä. 

Ja välillä tultiin samaa matkaa koulusta kotiin. Sillon kerran lyötiin vetoa siitä, onko äitin auto Maken päiväkodin pihassa. Sä sanoit että on ja mä että ei ole, vaikka se oli siinä joka päivä siihen aikaan. Mä ilmeisesti vaan halusin antaa sulle rahaa. 😁 Ja niinkin mitätön summa ku 100e! No okei, maksoin siitä ehkä jonku 20e, mut silti. Olin outo. 

Ja ei saa unohtaa Habbo hotellia. Sun "Sinkut yhteen" huone oli menestyksekäs. Ja ostit Habbo-sälää aina mun puhelimella ku sul meni oman puhelimen saldo aina tekstareihin. Olit muuten ihan sika nopee tekstaamisessa. 😂

Ja hei, muistaks ku me käytiin Hangossa Samin ja Satun luona. Toisen piti aina leikkii vetolelulla Dinon(koira) kanssa ku toinen halus vessaan. Ja sit kans se suklaakohtaus. Ja tietty se ku harjottelin Grönassa alkoholijuomien nimiä, että voin sit koulussa leijua. Ihme leijumisaihe kyl. 😆😆😆

Ja meijän photoshootit oli PARASTA EVER! Olis kiva päästä joskus sinne äitin yläkerran pöytäkoneelle kattomaan niitä kuvia ja viedoita! Ja siis MUSAVIDEOT ja ELOKUVAT!!!!!! Omg haluun päiväksi takas sinne. 

Avaan vähän noita musavideoita ja elokuvia, että muutkin ymmärtää mistä selitän:

Eli siis meillä oli videokamera. Alkaa jo lupaavasti, eikös? Ekana semmonen mihin tuli VHS-kasetti ja se oli semmonen iso, jota pidettiin olkapään päällä.  Sillä kuvattiin meidän kotivideot, mutta ku me oltiin vähän vanhempia ni me alettiin kuvata omia juttuja sillä. Sit saatiin semmonen käytännöllisempi, pienempi kamera, jolla oli vähän helpompi kuvata juttuja. En ole nyt ihan varma, että kuvattiinko me sillä isollakin kameralla jo musavideoita ja elokuvia vai vasta sillä pienemmällä. 

Me siis kuvattiin musavideot silleen, että piti mankasta laittaa musat päälle ja samalla painaa rec-näppäintä kamerassa. Joo ei ollu priimaa, mutta parhaita muistoja! Ja elokuvissa oli yleensä mun ja Maaron lisäksi ainakin meidän serkku, Sanni. Ja jopa äiti oli mukana yhdessä leffassa. 

No mut se siitä! Haluun viel tähän lisätä meidän bändi

jutut. Meillähän siis oli bändi junnuna. Siinä oli kyl musta Kristiinakin mukana! Ainakin alun perin. Meil oli joku yks biisikin olemassa! Meijän bändin nimi oli ”Deep Future”. 

Mä kaipaan Maaro meijän musisointihetkiä ihan hirveesti! Ymmärrän hyvin, että et ehdi kun on kaikkea, mut ehkä jossain kohtaa taas?? 💖

Maaro ja mä ("suoristetut" hiukset) Tä on siis super vanha kuva, mutta helmi. 

Pikku-Sandra ja Pikku-Maaro 💗

Kiitos kun luit. Seuraavaksi kirjoitan mun ainoalle pikkuveljelle, Markukselle.

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 3 (Kristiina)

Noniin! Tervetuloa tähän kolmanteen osaan tätä sarjaa. Nyt kirjoitan Kristiinalle.

Olet rakas!

Sä olet räiskyvän persoonallisuuden lisäksi lämmin ja ymmärtäväinen ihminen. Ajattelet aina muita ennen itseäsi. Olet herkkä. Olet rakastava. Oikeudenmukainen. Oot hyvin paljon meijän äitin kaltainen. Ja äiti on mun suurin idoli, eli tää on kehu. 😅❤️ Oot maailman empaattisin ihminen. Ja se tekeekin esim. sun työstä sulle varmasti raskasta, erityisesti sun alalla, kun tunnet niin voimakkaasti. 

Meijän leikit oli ihan parhaita. Koira (se kun se oli aina aluksi se patsas), delfiini (Viivi ja Vaavi) ja muut, esim. sairaalaleikit (sä olit potilas, mutta annoit mulle koko ajan neuvoja, miten sua pitää hoitaa 😅😅, muistaks ku verhonnaru oli tippa?) 

Sä oot erityinen ihminen, monellakin tapaa. I mean, kuka muu esimerkiksi harjottelee sitomaan kengännauhat pelkällä vasemmalla kädellä ”varmuuden vuoksi jos joskus menee käsi kipsiin”. 😂😅 Mutta olet myös erityisen vahva ja rohkea.

Sä olit ja olet aina ensimmäisten joukossa (ellet ensimmäisenä) auttamassa muita. Sun pitää huolehtia myös itsestäsi. 💗 Välillä voi sanoa ”ei”.

Kun mä olin murrosiässä, sä olit VALTAVAN suuressa roolissa mun elämässä. Sulle mä kerroin ekana kaikki pahatkin jutut. Sä sidoit ja hoidit mun haavoja, henkisiä ja fyysisiä. Sun luokse pääsi AINA turvaan ku ei pystynyt olemaan kotona. Suhun pystyi (ja pystyy nykyäänkin) AINA luottamaan. Susta sai turvaa ja ymmärrystä. Sen ties et kun sun luokse tulee, etenki sillon ku asuit horninkadulla, ni pääs purkamaan päätä. Kiitos ❤️‍🩹 Muistaks sä kun me mentiin sillon yhdessä nupoon kun oltiin sitä mieltä, että pitää päästä osastolle. Sä tulit mun tueksi. Ja olisitko jopa vienyt mut Turkuun 717-osastolle silloin? En muista. 

Oot mulle tosi tärkee. Sun kanssa on parhaat keskustelut kaikesta. Mä ihailen sun omistautuneisuutta ja päättäväisyyttä. Oot upee ihminen. Kiitos, että olet mun isosisko! Rakastan sua!

PS. Ei saa unohtaa Glee projectia! Ja Damiania! 

PPS. Me ollaan ne viisaat! Niinku meijän secret handshake kertoo!!

Oli ihan pakko! 😁

Ja sit vähän edustavampi 😂💖

Seuraavassa postauksessa kirjoitan Maarolle.

Kiittti mmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 2 (Krista)

Moikka! Nyt mä jatkan mun tätä ”sarjaa”. 

Eli Krista:

Olet rakas! 

Meillä oli erityiset välit kun mä olin ihan pieni. Mä olin sun silmäterä. Sä pidit huolta ”vauvasta”. En tietenkään itse muista, mutta olen kuullut. Sä suojelit mua kaikilta ja kaikelta. Eiks meil ollu ollikkalan asunnossa yhteinen huonekin? En muista. Muistan risteily-kotivideosta sen kun sä pelkäsit että mä tipun laivasta kun konttasin siellä kannella. ”Ota pois se!” Vai miten se meni?

Meil oli myös ihan parhaat leikit lapsena. Barbie ja pehmoleluleikit etenkin! En nyt voi tähän kirjoittaa nimiä, mut muistaks ku se yks opettaja keinus koulun pihalla? 😆

Jossain kohtaa murkkuiässä meil oli tosi huonot välit. Me tapeltiin paljon. Ja siis oikeesti tapeltiin. Hyvin aggressiivisestikin. Mä provosoin sua tahallaan koska tiesin että sä suutut helposti. En tiiä miksi tein niin. Anteeksi. 💖

Onneks me saatiin kummatkin lääkitykset kohdilleen ja kaikki alko kääntyä parhain päin! 😂😂Me perheen hullut! Mä oon viisashullu ja sä pelkkähullu. Parasta! 

Hulluuden lisäksi meitä yhdistää seuraavat mielipiteet: Opettajat asuu luokissa ja hoitajat niitten vastaanottohuoneissa. Eikä niitä MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa nähdä kaupungilla. Etenkään pizzapaikoissa! Eiks vaan!? Kukaan muu ei ymmärrä näitä meijän juttuja. Eikä kuulukaan. Nä on MEIJÄN juttuja!!! 

Ja siiiiiis, tarkkikset ja kaatikset tänne nyt! Jos ne tulee areenaan ni pideätään "leffa"ilta. Vai mitä? Ja nauretaan open hyppyä, "noniiiin, no mennään sitten", ja hattu ja pupu, ja tietty se ku Anu röyhtäsee!

Ihailen sussa sitä, että olet ottanu isosiskon roolin tosissasi. Oot meistä vanhin ja sulla on ollut iso vastuu meistä pikkusisaruksista. Olet aina kaikkien tappeluiden ja riitojen takana ollut mulle hyvä ja pitänyt mun puolia. 

PS. Ei saa unohtaa muurahaistallaajatätiä ja sitä taskumekkoa! 

Kiitos että autat ja pidät huolta. Kiitos että olet mun isosisko. Rakastan sua. 💖

Krista ja mä

Kiitos myös lukijoille. Seuraavaksi kirjoitan Kristiinalle. 

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa1 (äiti ja baaba)

Moikka! Tästä alkaa mun viisiosainen ”sarja” mun lapsuudenperheenjäsenille. Eka postaus on omistettu baaballe ja äitille ja sen jälkeen tulee postaus Kristalle sitten Kristiinalle sitten Maarolle ja viimeisenä Markukselle. 

Sanotaan että mikään ei ole pysyvää, eikä ketään tai mitään saa pitää itsestäänselvyytenä. Siksi mun mielestä on super-tärkeetä kertoa lähimmäisille, kuinka tärkeitä he on ja kuinka paljon sä heistä välität. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt näinä aikoina olen tajunnut, kuinka hyvä perhe mulla on. On niitä ikäviäkin juttuja, mut nyt keskityn positiiviseen. Olin suunnitellut tän kirjoittamista jo pidempään, mutta nyt on tän aika. On tapahtunut pahoja juttuja ja siksi koen että haluan nyt nää jakaa. 

Tää postaus on omistettu mun baaballe (eli isälle) ja äitille. 

Ensin baaba:

Olet rakas! 

Mun ekat muistot susta on ollikkala-ajoilta. Kun asuttiin vielä kerrostalossa. En kauheesti muista niistä ajoista, koska olin tosi pieni. Mutta sä olit, ja olet vieläkin, kova jätkä ja mahtava! 💖. Muistan, kun sä nostit kerrostalon ku olit niin vahva. Ja siis mä oikeesti heiluin siellä asunnossa kun sä nostit sitä. En tajuu! 😂 Miten se ei muka ollut totta??! 😂😂😂 Ja nostithan sä kerran ollikkalan koulunkin!

Mun lempipuuhat sun kanssa oli ehdottomasti lauantai-aamun lastenohjelmat. Me katottiin ne joka lauantai yhdessä. Välillä siskojen kanssa mutta usein vain sä ja mä. Muita asioita mitä muistan susta, on esimerkiksi kun sä opetit mut uimaan ja veit mut sairaalaan kun mun käsi murtui. Ja olit hyvä mun ihanalle Nelli-koiralle. Sä veit sitä aina ulos kun mä en pystynyt. Sä hoidit Nellin loppuun saakka, kun mä en pystynyt. 

Sulta sain lapsena turvaa ja rakkautta. Oppeja ja tietoa. Uskallusta ja luottamista. Oot aina kannustanut mua esimerkiksi laulamaan. Ja on ihanaa että sä tulet kuuntelemaan mua kun mä laulan kirkossa. 

Sulla on mahtava huumorintaju ja parasta siinä on että pystyt myös itsellesi nauramaan. Ja sun kuuluisat sanat ja sanonnat on parhaita. Esim: ”viiniräpylät”, ”nippusiteet”, ”hiilu” jnejnejne.. tietäjät tietää!

Kun mä oli murrosiässä, meidän välit huononi. Me riideltiin paljon ja pidettiin mykkäkoulua. Mut se on kai normaalia, kun tulee murrosikään. Ja mulla oli vielä tosi voimakas sellainen. Mutta nyt se on ohi! Ja sä olet maailman paras isä mulle! Kiitos kun olet olemassa.

Oon aina sun isovauva! 💖

Äitille

Olet rakas!

Alotetaan vaikka siitä että olin kirjaimellisesti 9-vuotias kun vasta tajusin että säkin olet vaan ihminen. Siihen saakka luulin että olet Jumalan enkeli. 😅 Sä olet vahvin mun tuntemani ihminen. Sä selviit mistä vaan.

Oon aina kattonut sua ylöspäin. Olet hieno ihminen. Täynnä rakkautta ja lämpöä. Me oltiin paljon kahdestaan mun varhaislapsuudessa. En muista siitä juurikaan mitään, mutta sen ansiosta meillä on nää välit mitkä meillä on. Eli parhaat. Sulle voi puhua mitä vaan ja sä tiedät että sä voit puhuu mulle mitä vaan. 

Parhaita yhteisiä muistoja on paaaaaaaaaaaaaaljon. Esim. ”poooohja” ja se laukkujuttu kirkossa ja ”kupu”. Ja meijän automatkat, carpenters bändin kasetteja kuunnellessa. IHAN PARASTA! Sä veit mua Turkuun kahdesti viikossa (DKT-ryhmäterapiaan) kun olin 17-18-vuotias. Sä odotit siinä sairaalan pihalla, oliks se kaksi ja puoli tuntia joka tiistai ja torstai. Oonko edes muistanut siitä kiittää. Jos en ni kiitos. 💗 Tässä kirjottaessakin tulee se olo et oon teitä kaikkia pitänyt itsestäänselvyytenä. Ei sais. 

Olen ollut tosi kipee ja sä oot ollut mun rinnalla koko ajan. Tiedän että välillä turhautumiseen saakka, enkä syytä sua. Se oli mullekin turhauttavaa, kun vointi huononi ja huononi. Nyt voi katsella taaksepäin ajassa ja todeta, että ilman sua en olis tässä. Sä kävit mua kattomassa sairaalassa. Sä oot kirjaimellisesti syöttänyt mua kun mä en ole siihen itse pystynyt. Myös aikuisiällä. Onneksi oon jo paremmassa kunnossa.

Haluankin tähän väliin pyytää anteeksi. Mua harmittaa tosi tosi paljon jotkut asiat, joita olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Etenkin sulle äiti. Sä tiiät.💖 Sä ymmärrät. Sä tuet. Sä kuuntelet. Sä opastat. Sä kannustat. Kiitos.

Ja siis lintsillä: ”meeks vähän sinnepäin”. 

Rakastan sua! 💖 T. Peepe.

Mulla on hyvät vanhemmat! 

äiti, baaba ja mä

Tässä ensimmäinen osa tästä ”sarjasta”. Mä rakastan teitä kaikkia. 💗Yhdessä me selvitään mistä vaan, tästäkin! Eiks vaan perhe?

Kiitos lukijoille! Ja päätin siis jakaa tän osiin, koska muuten tä olis varmaan viiskyttuhatta kilometriä tä postaus!

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Mun musamatka, olin IDOLS-ohjelmassa

Moikka! Justiin tein vähän musajuttuja ja nyt semmonen flow et piti alkaa kirjoittaa. Ja jotta pysytään asian ytimessä (eli musiikissa) ni aattelin nyt sit kirjoittaa mun musamatkasta. 

Elikkäs... Oon aina rakastanut musiikkia. Ihan lapsesta saakka meillä on kotona laulettu ja kuunneltu musiikkia. Äiti ja siskot jaksoivat muakin laulattaa ihan tuttisuisesta saakka. En tietenkään muista ite tämmösiä ku olin niin pieni mutta on kotivideomateriaalia aiheesta. 😁 Ja kyllä baabakin lauloi. Taitoja ei ollut kyllä kauheesti... 😅

Tarhassa tietty laulettiin paljon. Joskus aika nuorena, alle viis vuotiaana (??) olin jossain ortodoksien kuorossa. (Olin siis ennen ortodoksi, nykyään luterilainen.) Mut mä ja mun kolme isosiskoa oltiin ainoat lapset siellä. Siitä ei tullut varsinkaan mun kohdalla yhtään mitään kun mä olin niin levoton ja ne biisit oli tosi pitkiä ja vaikeita. Muistan ku se vetäjä sano mulle kerran että: "Ota Sandra seuraavaksi mukaan joku sarjakuvalehti, että saadaan harjoiteltua."

No jooo. Ekan soolon/dueton vedin eskari-ikäsenä bestiksen kanssa joissain kevätjuhlissa maybe? En ees muista mitä me laulettiin, mut muistaakseni siitä on kuva jossain. Sitten tupurin koulussa olin 1-2. luokalla koulun kuorossa. Ja kun mun kaksi isosiskoa oli musaluokalla ni oli aika itsestään selvää että mäkin sinne haen, niinkuin hainkin ja pääsin. Se pyrkimishetki oli jännä. Piti laulaa joku biisi ja muistaakseni toistaa jotain rytmiä. Pakko vielä noista kahdesta ensimmäisestä kouluvuodesta kertoa että mä ja yks mun frendi laulettiin aina ennen tunnin alkua ennen ku opettaja oli tullut. Se oli aika vakio. Sit mä pyysin josko tä mun frendi olis tullut kans musaluokalle, mutta hän ei saanut kotoa lupaa. No tupurista tuli onneks kuitenki yks mun kaveri mukaan. 

Musaluokalla olo oli ihan parasta. Sai laulaa paljon. Ja oli coolia kun olin sen yhden vuoden samassa koulussa yhden mun isosiskon, eli Maaron kanssa. Tietty oli yhteisiä prokkiksia 3-6. luokkalaisten kanssa. Mä siis kolmosella ja Maaro kutosella. Musaluokalle pyrkimisen lisäksi piti sitten vielä erikseen pyrkiä musaluokkien kuoroon. Muistan kun mä ja pari mun kaveria oltiin siinä koelauluissa rivissä seisomassa ni opettaja otti kovasti kiinni mun ranteesta ja veti mut siihen eteensä ja sanoi voimakkaasti: "Aloitetaan vaikka susta kun sä nyt varmasti pääset". En siis kerta kaikkiaan vieläkään tiedä et miksi näin teki. Muistiko mut musaluokalle pyrkimistilanteesta vai oliko syy se että mulla tosiaan oli ne kaksi isosiskoa myös musiikkiluokalla. No pääsin sitten kuoroonkin. 

Eka isohko projekti jossa olin mukana oli musikaali "Oivan soiva postimatka". Maaro kavereineen oli puita ja meijän luokkalaiset oli peikkoja tai keijuja. No tietty mä olin peikko. Sekin kaikki oli semmosta sähläämistä. Mä kehitin omat koreografiat yllättäen. 😅 Siitä musikaalista oli sit ihan uutisjuttukin. Olihan se nyt siistiä.

Sinä vuonna yksi cool juttu oli myös se et sain yhdessä kevätjuhlan biisissä laulaa kutosten kanssa melodiaa, kun olin kuulemma niin taitava. SE OLI SIISTIÄ!!! Siis ei se et olin taitava vaan se et pääsin hengailemaan Maaron ja sen kavereiden kanssa!!! Niin cool!!!

Mut joooo. Jossain kohtaa ala-astetta, 10?-vuotiaana aloitin sitten Allegrossa eli seurakunnan lapsikuorossa, jota silloin veti Kaisa, joka siis vetää myös nykyään GospelSaloa, jossa laulan. Allegrossa lauloin yleensä alttoa. Meitä oli vissiin siinä kolme tai neljä alttoa ja joku 15 sopraanoa. Mulle stemmalaulanta oli tuttua jo ihan lapsuudesta kun siskot opetti mua. Sitten sain jossain kohtaa soolon allegrossa. Se oli MAHTAVAA! Muistan vielkin sen biisin. "Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään." Toi oli siis kertsi. Mä lauloin kolmannen säkeistön ja se oli mollivoittoinen. Oikein kaunis biisi. 

Koulun kuorossa aloin myös saamaan sooloja useasti. Se johti sitten siihen että menin kerran itkien sanomaan kuoroa vetävälle opettajalle että en enää halua sooloja. (En siis itse ikinä niitä pyytänyt, vaan multa kysyttiin aina että haluanko laulaa). Opettaja ihmetteli kun tiesi että mä nautin laulamisesta. Mä sanoin: "Kaikki mun luokkalaiset haukkuu mua sen takia että mä saan kaikki soolot. Mä en halua niitä enää". Sit opettaja lohdutti mua ja sanoi jotain et ne on kateellisia. Ja että mulla on niin kaunis ääni, että mun kannattaa käyttää sitä. 

Ja olihan siellä koulun kuorossa se sama mikä nyt oli joka tunnilla. Se levottomuus. Mut laitettiin aina eroon mun kavereista. Ja muistan ku jos mä olin eturivissä ja mun kaveri takarivissä ni olin aina kääntyneenä taakse päin. Sit kerran opettaja oli silleen et: "Sandra, käännä sun tuoli ympäri ni saat olla tossa sulle ominaisessa asennossa." Ja niin tehtiin. Siinä mä sit kikatin, tuoli väärinpäin, katse opettajaa kohti epämukavassa asennossa. Mutta laulaminen oli ja on yhä semmonen rauhoittava tekijä. 

Vitos luokalla alotin kitaransoiton. Eip juurikaan kiinnostanut. Olisin halunnut soittaa pianoa. Meil on aina ollu jonkunlaiset koskettimet kotona ni piano oli tuttu. Ja osasin kyllä siis sitä nuoteistaki soittaa ja soinnut sun muut. Kävin ala-asteella siis musan teorian 1/3 ja 2/3 ni siel tuli nuotit ja soinnut tutuiksi. Ja nokkahuilu myös! Mä rakastin nokkista! Mähän olin siis nokkiskerhossakin! Se oli upeeta. Mut niin, ei kitara kiinnostellut. Ja meil meni siitä 45min aina noin 15min siihen että tää miespuolinen opettaja leikkas ja viilas mun vasemman käden kynnet. 😂 random?? Lopetin kitaratunnit vuoden jälkeen. 

Sittttttten. Kutosluokalla, eli 12-vuotiaana mä aloitin Diskantti-kuoron. Se on siis seurakunnan nuorisokuoro, jota veti silloin myös sama Kaisa. Mä ja mun bestis oltiin itseasiassa yhtäaikaa Allegrossa ja Diskantissa kun Kaisa ei halunnut päästää meitä lähtemään. 😂 

Kutos luokalla meijän luokka teki oman prokkiksen eli näytelmän, Tuhkimo. Mä olin THANK GOD kertoja. Vihaan näyttelemistä. Mut sain sit laulaa opettajan kanssa duettona yhden biisin. Meijän oli alunperin tarkoitus laulaa se kaksiäänisesti, mutta tää meidän uusi musaope ei pysynyt omassa äänessään. 😁 joten päädyttiin sitten laulamaan yksiäänisesti. Muistan ikuisesti sen ku meijän 3-5 luokan opettaja joka oli jäänyt kutosen alussa äitiyslomalle, oli miehensä kanssa kattomassa meijän esitystä. Tä opettaja sano mulle, että musta tulee seuraava tangokuningatar. Katoin vähän silleen, meh-ilmeellä, ku sit se sen mies sanoi: "Susta tulee seuraava pop-laulaja!" Ja siitäkös innostuin!

Seiskaluokalla vaihdoin koulua. Musaluokkalaiset oli moisiossa. Ja siellä olikin maailman paras opettaja luokanvalvojana ja musaopettajana. Siis oikeesti elämänpelastaja. Mut joooo. Siellä sit jatkui kaikenlaiset konsertit ja kaikki. Ja sit myös saatiin soittaa pannuja. Se oli kivaa! Ja koulun kuoroonkin tietty liityin. Saatiin myös sit kokeilla kaikenlaisia soittimia ja tehtiin tietsikalla musaa ja kaikkee. Se oli kivaa aikaa, vaikka aika raskasta. Muistaakseni jossain kohtaa mun yläasteaikaa me ostettiin meille kotiin rummut. Niitä tuli sit hakattua paljon. Pääsi vähän purkamaan sitä pahaa olookin siinä samassa.

Sit oli semmonen kurssi, jossa piti tehdä oma biisi parin kanssa. Mä ja mun ystävä alettiin sit suunnitella biisiä, mut se ei oikeen edennyt. Niinpä mä sit tein sen biisin täysin itse. "I want you back" oli biisin nimi. Saatiinkin esittää se ysin päättäreissä. 

Seiskaluokan alussa jäin siis pois Allegrosta, mutta jatkoin totta kai Diskantissa. Kun olin 16v Diskantti teki matkan Saksaan. Se oli kiva reissu. Kaiketi tässä kohtaa mä aloitin myös laulutunnit musiikkiopistolla. Sitä kävin ehkä vuoden, mut jotenki se sit vaan jäi. Se kai liitty siihen ku olis pitänyt opiskella se musiikin teorian 3/3 ja se tuntui siinä kohtaa mahdottomalta. 

Jossain kohtaa aloin sit tekee covereita youtubeen. Nyt kun kuuntelen niitä niin mietin: "WHAT WERE YOU THINKING!??!?" Siis ihan järkyttävää paskaa suoraan sanottuna. 😆 Olen onneksi kehittynyt paljon niiltä ajoilta. Siel ne yhä on julkisena. En ole poistanut niitä. 

Sitten tuli mt-ongelmien pahentuminen ja tuntui että musiikkikin oli vähän jäänyt taka-alalle. Lukion kakkosen aikoihin kaikki pysähtyi. En oikeen kauheesti saanut laulettuakaan. Kai. En muista. Nuoriso-osastolla lauloin kavereiden kanssa singstaria ja rockbandia. Siinä kohtaa jäin myös pois Diskantista. Onneksi Kaisa sit myöhemmin värväs mut GospelSaloon. Oon siis ollut Kaisan opetuksessa 10-vuotiaasta saakka. Aina tähän hetkeen ja toivottavsti tulevaisuuteenkin saakka. 

Tässä välissä olin myös pari vuotta Roope Pelon opetuksessa yksinlaulun tiimoilta. Mumma maksoi tunnit, sillä hän halusi kannustaa jatkamaan laulamista. Kävin tunneilla mielelläni. Mutta lopulta sekin sitten jäi kun oli niin pitkiä osastojaksoja. 

Monta vuotta meni aikaa, jonka sisällä oli musiikki ei ollut niin suuressa osassa elämääni. Sairastelujen takia. Kävin kuorossa aina kun en ollut osastolla ja välillä jos oli pidempi osastojakso niin sieltä sitten äitin kyydillä (ei ollut vielä omaa autoa) kuoroharkkoihin ja takas. Lauloin mä siis paljon silloinkin. Mutta en yhtä paljon. Ja sain mukavasti sooloja kuorossa. Se ei ole tärkeintä, mut on se kivaa! 😂

Sitten mun elämään tuli Mika. Ja Mikan kannustuksesta ja suosittelusta aloin kiinnostua musiikin tekemisestä, silleen oikeesti. Oonkin nyt julkaissut ne kolme biisiä, joista olen maininnut ennennkin. Ne löytyy mun spotifystä. Sandra Karolina nimellä. Ja sit tossa pari vuotta sitten kävin myös taas Pelon tunneilla puolen vuoden ajan. Se oli mun porukoitten synttärilahja mulle. Ihan mahtava lahja.

Semmonen super tärkeä juttu vielä, eli joulukuussa 2024 oli mun ja mun ystävän oma konsertti Halikon kirkossa. SE OLI UPEETA! Meillä oli kaksi kitaristia ja pianisti säestämässä. Mika oli äänimiehenä. Vedettiin biisejä yksin ja yhdessä mun ystävän kanssa. Ainoa jännityksen ja kauhistuksen aihe siinä oli se kun piti vetää välispeakkeja. Siis oon aina tykännyt laulaa, ei ole väliä onko kuuntelijoita 0, 1 tai 10000, pystyn. Mutta auta armias jos pitää puhua yleisölle... huhhuh. Mut se konsertti oli siis ihana juttu. Ja meil oli siel joku 130 kuuntelijaa. Eli silleen aika hyvin!

Sit vielä erillisenä asiana Idols. Olin.. Kyllä olin siellä vuonna 2008. Sekin tullut koettua. Lauloin jonku Kelly Clarksonin kappaleen. En päässyt edes tuomareiden eteen. Tuotantotiimi oli sitä mieltä että en ole tarpeeksi jotain. Mulla oli ihanat tukijoukot mukana. Ja lauloin siinä käytävällä mun koe-esiintymisbiisiä. Ellen Jokikunnas tuli siihen mikrofonin kanssa ja sanoi: "Kun sulla on niin hyvä ääni, että varmasti pääset jatkoon, ni olisitko valmis näyttämään vaikka vaatekaappisi sisällön jos media olis siitä kiinnostunut?". Mä, 16v, hihitin siinä ku mikäkin pissis, pinkissä pashmina huivissani. Nooooooh. En siis päässyt jatkoon. Höh. Huh. Ja voi! Toi mun haastattelupätkä tuli telkusta, Idols-Extrassa, subilla. Noloo. 😂😂😂

Lisäksi vielä: Sain kutosella musastipendin. Ysin lopussa sain titteliksi "Miss kultakurkku 2008" 

Karaoke on myös lähellä sydäntäni. Tykkään käydä laivalla laulamassa karaokea. Muuallakin, mutta laivalla siinä on semmonen oma fiilis. Paristi olen laivalla saanut palkintoja (juomalippuja ja jotain valojuttuja) vaikka ei ole edes ollut kilpailua. 😆 mikä ihmi. Ja olen mä myös Wanhassa Mestarissa ja Salon Joutsenessa käynyt laulamassa paljon. Se on niin kivaa. Ja mul on myös tiktokissa lauluvideoita.

Näääääääääin päästään loppuun. Tämmöinen on mun musamatka. Uusia biisejä on jonoksi asti minun osalta valmiina. Mikan pitää ne miksata, kun mä en osaa, mut hänellä on nyt oma projekti kesken ni menee varmaan loppuvuoteen että multa tulee lisää musaa. 

Kiitos valtavasti jos olet jaksanut lukea loppuun saakka. Huhhuh! Tuli taas kilometripostaus. Saa jättää kommentteja anonyyminä tai anonyymittömänä. 😅 Ja saa toki ehdottaa aiheideoita. 

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!