Moikka!
Tänään on ollu ihan kiva päivä. Aamulla oli kympiltä psyk. poli hoitaja-aika. Meillä on Heidin kanssa hyvät jutut. Siis jutellaan me asiaakin, miten menee, miten oon nukkunut, lääkejutut ja oireet ja kaikkea. Mut silloin kun mä olen hyvässä voinnissa, ni meillä on kyllä ihan sika hauskaakin. Me vaan räkätetään kilpaa siellä. Oon niin tyytyväinen kaikkiin mun työntekijöihin tällä hetkellä! Mulla on etuoikeutettu ja joskus jopa syyllinen olo siitä, että saan niin paljon apua, kun jotkut ei saa yhtään apua vaikka tarttis kipeesti.
Polin jälkeen kävin apteekissa. Siellä oli kauhee jono, joku 20 ennen mua. Meni kuitenki aika nopeesti aika, koska siel oli muutama lähtenyt pois. Ilmeisesti eivät olleet jaksaneet odottaa vuoroaan. Meijän katseet kohtas yhden tiskillä olevan farmaseutin kanssa, kun hän huuteli niitä vuoronumeroita, joiden haltijat oli jo lähteny pois. Me vähän siinä naureskeltiin. No, viimein kohtas mun vuoro ja sain tarvitsemani tiedon ja lääkkeet ja lähdin kotia kohti.
Kotona mä aloin tekee Leolle 11-v kortin. Leolla on synttärit 10.1. Me ei Mikan kanssa päästä sinne, mutta laitan kortin Kristan ja porukoitten kyydillä Espooseen. Tällainen kortti
Ja sit myös kirjotin kortin sisäpuoleen pikku tekstin.
Harmittaa kovasti, että ei päästä. 😔
Mutta juup. Odottelen tässä nyt vielä koulujuttuja. Mun pitäs suorittaa tässä keväällä nyt mun vikat kurssit, eli kaksi ruotsia ja yksi filosofia. Toivon kovasti, että saan ne tehtyä ni se lukio olis mun osalta taputeltu. Kirjoittaa en aio. Suoritan kurssit täysin itsenäisesti. Eli saan vaan (toivottavasti) kaikki tehtävät ja teen ne omaa tahtia. Ainakin viime syksyn enkun kurssi meni silleen. Ja se oli toimiva systeemi. Ja sitten mahdollisesti koululle tenttimään, sekin ihan omassa rauhassa, kun mulle sopii. Tosi hyvin on koulu tullut vastaan tässä lukion loppuun suorittamisessa. Aikuislukion sihteeri vähän vihjaili, että voi olla että ei tarvitse ees mennä tenttejä tekemään koululle. Kuulemma ruotsin opettaja on välillä teettänyt nettikokeen, eli kotona voisin tehdä. Ja filosofiasta ei tule ilmeisesti ollenkaan koetta. Olisin äärimmäisen tyytyväinen, mikäli näin olisi.
Voisin vähän avata mun haasteita. En siis todellakaan kaikkea halua kertoa, mutta yksi mun elämään negatiivisesti vaikuttava asia on pakko-oireet. Tai mä uskon, että ne on jotain pakko-oireita. Oon siis tehnyt polilla OCD testin ja se näytti, että olisi selkeästi OCD, mutta sitä diagnoosia ei ole vielä ainakaan lisätty mulle virallisesti. Mun muut diagnoosit, kai mä voin tähän kertoa ne. Eli mulla on siis Skitsoaffektiivinen häiriö ja PTSD.
Mutta niin. Miten se vaikuttaa mun elämään. Mä oon jonkin verran lukenut netistä pakko-oireista ja löysin mun oireisiin viittaavan OCD haaran nimeltään aritmomania. "Aritmomania on eräänlainen pakko-oire, jolle on ominaista pakko laskea esineitä tai toimia ja tehdä matemaattisia laskelmia." Mulla siis on pakkomielle kolmoseen. Oon keksinyt eri tapoja laskea, milloin mikä tahansa luku on kolmella jaollinen. Oon siis PALJON PALJON mennyt tämän nimenomaisen oireen kanssa eteenpäin. Vielä puol vuotta sitten mä en pystynyt kattomaan telkkaria, jos en tiennyt onko volume kolmosella jaollinen. Jos ei ollut niin piti vaihtaa tai jos ei pystynyt vaihtamaan volumea, ni joko menin pois tai elin kauheessa ahdistuksessa ja paniikissa. Lasken yhä koko ajan numeroita ympärilläni ja varmistelen, että onko kolmella jaollinen. MUTTA! Nykyään ei tarvitse tykätä Tiktok videosta vaan sen takia että siihen tulisi siten kolmella jaollinen numero. Esim. jos oli 257 tykkäystä, ni oli pakko tykätä. Ja sama toisinpäin, jos oli 258, ni ei saanut tykätä, että se ei muuttuisi epäkolmella jaolliseksi. Jotkut ihmiset myös kattoi silleen vähän hämmästyneesti, kun mä innoissani kerroin jostain uudesta tavasta laskea. Ja miksi se on juuri kolme? En tiedä. Ollaan Terhi-terapeutin kanssakin sitä mietitty, mutta ei olla saatu selville.
Mun elämä oli siis vielä puoli vuotta sitten todella rajoittunutta. En voinut tehdä näin: 😀😀, mut nyt pystyn. Eli hymiöissä ja välimerkeissä aina, jos oli enemmän kuin yksi, ni oli pakko olla kolmella jaollisen verran. Laskin kaikki. Askeleet, rappuset, kun laskin vettä pulloon, kun olin suihkussa, kun harjasin hampaita, kun kävin vessassa jne. Nykyään oon päässyt jo aika pitkälle, mutta varsinkin rappusissa pitää sanoa "ei tarvi laskea, ei tarvi laskea..."
Oon siis päässyt pitkälle. Mutta oikeestaan noi numero jutut on se iisimpi osa tätä sairautta. Ja tähän toiseen tarvitsen paljon siedätystä. Tän toisen oireen takia mä aloin tietoisestin yrittämään päästä eroon OCD:sta. Katsoin, että on helpompi aloittaa numeroista kuin tästä toisesta. Eli se toinen asia on semmonen, että panikoin koko ajan, että jotain tippuu/kaatuu/menee rikki, tai, että joku satuttaa itsensä. Tuli on mulle tosi pelottava elementti. Se on liian hallitsematonta. Korokin takia olen saanut näihin juttuihin tietty siedätystä, mutta nämä on hankalia tunteita. Kynttilöitä meillä ei polteta ikinä. Mua harmittaa, ei pelkästään se, että tä rajottaa mun elämää, vaan myös se että se peilautuu muidenkin elämään. Saan usein paheksuvia katseita kun kerron jonkin järjettömän asian vaivaavan mua. Ja nytkin se syy miksi ei mennä Leon synttäreille on se, että mä en uskalla. Siellä on niin liukasta. Vaikka olisin päässyt porukoitten kyydillä. Eli ei tarvi ees ite ajaa(ihan ku koskaan uskaltaisin ajaa Espooseen). Mutta mulla on kauheet kauhukuvat mielessä. Ei pysty, anteeksi 😟
Kerran ravitsemusterapiassa mun oli pakko sanoa terapeutille, että suoristaa verhoa, johon en ylettänyt itse, koska se häiritsi niin paljon, että en pystynyt enää keskittymään muuhun. Mulla on myös pakkomielle mitata kuumetta. Ja myös huolestun todella kovin jostain olemattomista sairauksista, joita luulen mulla olevan. Tää mun pakko-oire homma vaikuttaa myös niin, että en pysty ihan kaikkea tekemään. Esimerkiksi en pysty pelaamaan joitain lautapelejä, koska mua pelottaa, että ne nappulat tippuu. MITÄ SIITÄ?!? MITÄÄN PAHAA EI TAPAHDU. Ne nostetaan ja jatketaan peliä. Silti se ahdistaa mua niin paljon, että en pysty osallistumaan.
Niin. Palataan siihen siedättäytymiseen. Mä aloin heti ekan positiivisen raskaustestin jälkeen siedättämään itseäni, sillä sehän on vaan fakta että jos tulee vauva ni ne lasit tulee kaatumaan. Mä oon nyt semi hyvin pysynyt päätöksessäni, vaikka ei oo niin isoa motivaatiota enää. Vaikka kyllä meillä on vielä vauvahaave. Pitää pysyä vahvana.
Tän sairauden pahin oire on kaikesta huolimatta pakkoajatukset, mutta niitä en lähde avaamaan.
No mut jooooooo. Tässä vähän mun haasteista tämän sairauden kanssa. On todella rajoittava. Mutta parempaan menossa.
Mun kello on TAAS menemässä rikki. Tällä kertaa ranneke on katkeamassa. Pitäs ostaa uusi. En ole saanut aikaiseksi.
Ei mul sit ksi muuta. Tulipahan avattua. Kiitos jos jaksoit lukea koko pitkän postauksen. Kyllä tästä vielä noustaan. Vaikeuksista voittoon! Kohta iltapappaa rakkaan kanssa ja huomenna VIHDOIN terapiaa. Kolme viikkoa on ihan hemmetinmoinen aika. Ja sit terapian jälkeen näen ihanaa Krista-siskoa. 💖💖
Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmo!
