Tän takia vaihdoin mun nimen

 Nonniiiii!!! Nyt kerron meidän häistä. 

Tämän kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Eli viime perjantaina 11.9.2026 me mentiin mun rakkaan miehen, Mikan kanssa naimisiin. Tilaisuus oli pieni ja intiimi. Vieraina oli vaan meijän molempien vanhemmat ja Mikan frendi Eetu, joka oli kuvaamassa. Ja tosiaan häät oli pienet osittain myös ihan taloudellisista syistä. Toivottavasti voidaan jossain kohtaa järjestää ihan kunnon juhlat. Nämä häät toteutuivat myös aika nopeassa aikataulussa. Elokuussa tilattiin esteettömyystodistukset ja kun ne tuli ni varattiin maistraatti ja kirkko. 

Me saatiin mun ihana rippipappi Anna Knuutila siunaamaan meijän liiton. Just silleen ku toivoin. 💗 Ja siis jooo, mentiin maistraatissa naimsiin ku Mika ei kuulu kirkkoon. Mutta mun toiveesta mentiin vielä maistraatin jälkeen kirkkoon. Ja aluksi oli tarkoitus pukeutua ihan perus mekkoon ja Mikalla farkut ja joku paita. (koska raha). Mutta sitten äiti ja baaba halus ihanat ostaa häälahjaksi mulle mekon ja morsiuskimpun. I'm so happy! Kiitos ä ja b! Ja sit Mikalle piti tietty myös ostaa puku, kun mullkakin oli ihan oikea häämekko. Puvun takki löytyi kotoa mutta housut ja kauluspaita löytyi kirpparilta yhteishintaan 5€. Nice!

Olin vielä torstai-iltana Naarilassa kuoron kesätauon jälkeisissä iltamissa. Siellä sitten kerroin ihanille kuorokamuille seuraavan päiväsistä häistä ja oli mukava saada onnitteluja jo silloin. Lähdin siinä kasin ysin aikoihin sitten kuorokaverin kyydillä kotiin. Piti päästä kauneusunille ennen isoa päivää.

Perjantaina oli sitten vihkiminen Turun maistraatissa kun Salossa ei enää semmosta palvelua ole. Meidän aika oli klo 14.15. Lähdettiin onneksi hyvissä ajoin ajelemaan klo 12.30. Netissäkin oli lukenut, että alueella on työmaa joten parkkipaikan löytäminen on hankalaa. No päästiin kuitenkin ihan lähelle maistraattia, tosin rakennuksen toiselle puolelle. Oli siinä pieniä ongelmia kun oli maksullinen parkki ja missään ei kerrottu easyparkkia varten tarvittavaa vyöhykenumeroa. Etsittiin joka paikasta ja lopulta äiti meni sitten infoon sitä kysymään. 

Tän sekoilun jälkeen me oltiin joskus klo 14 maistraatissa. Eli ihan hyvä että lähdettiin hyvissä ajoin! Meijän todistajina oli siis mun äiti ja baaba. Mikan vanhemmat tuli paikalle pian meidän jälkeen. Siinä sitten odotettiin ja täytettiin pieni lappunen. Sitten meidän vuoro tuli. Mentiin vihkihuoneeseen joka oli todella kaunis. 

Mulla oli maistraatissa tommonen musta, pilkullinen mekko. Itse tilaisuus kesti varmaan 5 minuuttia. Ihan vaan kysymykset, joihin vastattiin TAHDON. 💕 Olihan se jännittävää! Siitä hetkestä lähtien olinkin Sandra Karolina Tulinen. Oon niin onnellinen että mun ja Mikan tiet kohtas sillon 16 vuotta sitten. Vaikka tilanne oli silloin tietty ihan erilainen. Mutta nyt on näin ja tämä on ihanaa. Mä rakastan mun miestä. 😍😍

Maistraatin jälkeen ajeltiin Saloon. Käytiin syömässä intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää. Siitä sitten erkanimme, Mika meidän kotiin ja mä porukoille vaihtamaan hääkledjut päälle. Siinä oli hyvin aikaa valmistautua. Mulla ei ollu mitään pääkoristetta (esim huntu tai jotain), ni äiti alko siin sit suunnittelee sellasta. Ja tekikin lopulta helminauhasta ihanan hiuskoristeen. Sain myös lainaan äitiltä Kameekorut. Kaulaan ja korviin. (Mä siis kertakaikkiaan luulin että mun korvareiät oli menny umpeen ku mä en oo varmaan kymmeneen vuoteen pitänyt korviksia. Mä siis joskus neljä(ish) vuotta sitten kokeilin laittaa korviksia ja toinen ei menny läpi, vaikka kuinka tungin. Lopulta siitä alkoi vuotaa ihan sikana verta. Mut nyt äiti vaan laitto sen ja that's it???) Sitten oli aika siirtyä kirkkoon.

Siellä Mika vanhempineen oli jo odottelemassa. Eetukin oli jo tullut paikalle. Odoteltiin hetki kun Anna-pappi meni hakee jotain seurikselta ja otettiin siinä muutamat kuvat.

Sitten Anna saapui. Mentiin vielä sakastiin kertaamaan vähän että miten mikäkin vaihe meni ja annettiin sormukset Annalle. Sitten mä menin ulkokautta uudelleen kirkkoon sisään. Baabakin tuli sinne kirkon takaosaan ja sitten alkoi soimaan häämarssi ja baaba talutti mut siihen Mikalle. 

Olihan se nyt aika ihanaa! 💓 Baaba sitten luovutti mut, hänen isovauvansa(inside juttu) mun miehelle. Se oli tärkeä kohta. Vaikka toki edelleen olen baaban isovauva. 😍

Me oltiin aiemmin sillä viikolla käyty juttelemassa Annan kanssa kaikki häiden vaiheet läpi. Siinä sovittiin mm. raamatun pätkä ja virsi, jotka sitten luetaan ja lauletaan siinä alttarilla. Lisäksi oli myös rukouksia ja kaikkea ihanaa. 💓 Sormukset vaihidettiin. (Oli siis samat ku kihlasormukset, koska raha, mut se ei haittaa) Sanottiin uudelleen toisillemme TAHDON. Ja pussattiin taas. Sitten lähdettiin kanttorin soittaman häämarssin saattelemana pois kirkosta ja kirkon ulkopuolella meitä odotti meidän vanhemmat ja saatiin hurraukset. (Riisiä ei valitettavasti saanut heittää, ettei linnut räjähdä 😅) Saatiin vielä Vihkiraamattu häälahjaksi kirkolta. 

Sitten Eetu otti meistä yhteiskuvia siinä kirkon pihassa. Sitten Mikan porukoitten piti alkaa siirtymään takas Uuteenkaupunkiin ja munkin porukat meni sit jo kotiin. Me mentiin Mikan ja Eetun kanssa ottaa lisää hääkuvia. Ekana kirkolla. Ja sitten ajettiin Vuohensaareen sinne lintupolulle. Siellä luonnon helmassa oli ihana ottaa kuvia. 

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvan otti Eetu Heikkilä-Kiiveri

Kuvailujen ja pikku kyytiongelmien jälkeen mentiin kotiin. Mä sanoin Mikalle et sen pitää nostaa mut kynnyksen yli 😂😂😂 No ei ehkä ihan onnistunut! Ja shh, älkää kertoko äitille, mut toinen korvis hävis hetkeksi. Kun mä jotain säädin tukan kanssa ni se katos. Huhhuh! Onneksi Mika löysi sen. Oli mun hiuksissa kiinni 😅

Mut tämmönen oli meidän IHANA hääpäivämme. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille, eli mun vanhemmille, Mikan vanhemmille, Anna-papille, kanttori Matille ja suntiolle sekä Eetulle. Lämmin kiitos myös kaikille jotka laittoi Facebookissa hääonnitteluja. 💖 Mutta suurin kiitos mun ihanalle rakkaallee miehelleni, Mikalle. Mä rakastan sua rakas. Niin paljon ettet ymmärrä. Ja mä tiedän että säkin rakastat mua. 💋💓💕

Eli kyllä, olen nyt Sandra Tulinen. Aloin harjoittelemaan uuden nimmarin kirjottamista. Jostain syystä suuremmaksi ongelmaksi muodustuikin etunimen kirjoittaminen, johon en enää lopulta kyennyt. 😂😂 Mitähän siinäkin kävi..? Aloin kirjoittamaan Sade Tulinen. Pitää vielä harjoitella 😂

Olen siis kyllä edelleen Sandra, vaikka sukunimi onkin eri.

Muttttttttttttttta! Kiitos kun luit tämän postauksen. Ei mulla sit varmaan muuta! Elikkä:

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 5 (Markus)

Moikka! Viimeinen osa tätä sarjaa onpi tämä. Eli Markus!

Olet rakas!

Mä muistan ku sä synnyit. 😍 Me oltiin Kiikalassa siskojen kanssa sillon. Sä tulit yliajalla, sun laskettu aika oli 11.6 mutta synnyit vasta 20.6. Mä muistan ku siskot oli nukkumassa teltassa mumman ja Heikki-faarin pihalla, kun mä menin herättää ne ja sanoin vaan: ”Poika!” Sitten siskot juoksi iloisina ulos teltasta.

Sä olet kuudes lapsi jonka äiti on synnyttänyt, ni pääsitte kotiin jo samana päivänä sairaalasta. Äiti ja baaba tuli hakemaan meitä Kiikalasta sun kanssa, kaiketi, en muista. Mut sen muistan ku me mentiin vielä samana päivänä, me siskot sun kanssa vaunukävelylle. 

Sua oltiin odotettu ihan hirveesti. Oot mun ainoo pikkusisarus. Sun syntymään saakka, eli melkein 8 vuotta, mä olin nuorin. Mutta mä otin sut vastaan ilolla ja rakkaudella. Mä hoidin sua ja me leikittiin yhdessä kun aloit olee leikki-ikäinen. Mä usein nukutin sut laulamalla tai kertomalla satuja. Sulla oli semmonen puinen kirja jossa oli ehkä viisi sivua. Siinä ei siis ollu yhtään tekstiä. Mä kerroin sillä kirjalla varmaan tuhat eri tarinaa sulle. 😂 Muistan vaan sen et siinä oli se joku ruohonleikkuri traktori ja siinä ajaja joka oli aina baaba niissä tarinoissa. 

Me oltiin ihanan läheisiä kun sä olit pieni. 💗 Me tehtiin kaikki yhdessä. Mä opetin sua laulamaan, opetin kirjaimet, numerot, värit. Mä opetin sulle r-kirjaimen lausumisen. Sä olit suuri(n) osa mun elämää silloin. Me mentiin eväsretkille, puistoihin, pulkkamäkeen ja vähän vanhempana skootteriajeluille. Me leikittiin uima-altaalla Meren-Ahti leikkiä! Muistatko? 

Mä opetin sulle myös ”pahuuksia”. Mm. kiroilun ja talon kattojen päälle kiipeilyt sun muut. 😂Ja sit me mentiin välillä kesäöisin seikkailemaan kun nukuttiin pihalla teltassa. (olit joku 4-5v) Sä sanoit aina että mä olen hyvä isosisko mutta huono äiti. 😂😂😂 Sit kun sä kasvoit, ni sä teit noita samoja juttuja, mitä me tehtiin, mutta potenssiin kymmenen. 😆 Hyvin oli opit menny perille. 

Me oltiin aina: ”ÄITI!! BAABA!!! vittu”. Tälleen me testattiin, että kuuleeko ne, vai saako kiroilla. Sit kerran äiti olikin kuullut meijän kiroilut vaikka oltiin ulkona pihalla ja äiti sisällä. Äiti tuli ovelle huutamaan: ”Ei saa kiroilla!!” Mut se ei meitä juurikaan estänyt! 😅

Muistat varmaan vanttilan. Kun me etittiin sulle tamagotchia. Sitä uusinta, olisko ollut kutonen. Sä aina keräilit kaikkea. Sul oli miljoona jojoa, niit ihme puukkoja, niit papuja, tamagotcheja jnejne. 

Mä olin valvomassa teijän luokan järjestämää discoa sun koulussa. Ja kans ku sul oli jotkut bileet kerhohuoneessa. Sun kaveritkin tykkäs musta ilmeisesti. Ainakin kaikki tytöt halus tanssia mun kanssa. 😂 Ne oli kivoja aikoja. Sain olla osa sun elämää. 

Me ollaan matkusteltukin jonkin verran yhdessä. Ollaan käyty Tanskassa, Espanjassa ja Kreetalla. Ja tietty laivalla ja virossa. Olit ihan parasta matkaseuraa (jos ei oteta sun kiukuttelua huomioon 😉) Sä laitoit sillon laivalla mainoksen siihen mainostelineeseen. Kirjoitit siihen, että miniläppäreitä myynnissä. Josta aasinsiltana siihen, että mä kerran astuin sun läppärin päälle ku se lojus lattialla peitteen alla ja ostin sulle sit uuden miniläppärin! :D

Ei hemmetti 😂

Vähän vanhempana me ei sit enää hengailtu niin paljon yhdessä. Meijän välit oli jopa vähän huonot sillon ku sä olit teini-ikäinen. Sä kyllä kuskasit mua mautolla sairaalaan pariin kertaan haavoja hoitamaan. Olit sillon varmaan joku 16-vuotias. Olet kyl joutunut mun juttujen takia paljon näkemään liian nuorena. 

Mut nyt kaikki on semi hyvin? Toivon. Ja meijän välit on taas korjaantunut. Se on ihanaa. Se on parasta. Sä oot ihana ja paras. 

Olet tosi rakas ja tärkeä mulle, Markus. Olet mun ensimmäinen kosketus ”äitiyteen” tietyllä tavalla. Sain sua hoitaa ja rakastaa. Se oli ihanaa. Ja vaikka sul on ollut vaikeeta, ni yhes selvitään, eiks vaan? 

Rakastan sua!

Mä ja Make (4v)

Make ja mä

Näitä oli ihana kirjoittaa. Nousi ihan sikana muistoja lapsuudesta. En tietenkään kaikkea voinut kirjoittaa koska siitä tulis sit jo kirja. Oon itseasiassa kirjoittanut elämänkertaa, jota en kyllä julkaise. Sen nimi on ”Kohtalainen syke”. Se on vähän keskenkin koska sen kirjoittamisen jälkeenkin on sattunut kaikenlaista. Mutta kuten sanoin, sitä en julkaise. 

Rakastan mun perhettä! osa 4 (Maaro)

Moi taas! Nyt tulee neljäs osa tätä sarjaa. 

Tää teksti on omistettu Maarolle.

Olet rakas!

Sä olet maailman rohkein ja päättäväisin ihminen! Siis oikeesti! Tähän vois kirjoittaa loputtoman määrän asioita, joihin sä pystyt, joihin suurin osa ihmisistä ei! Etenkään mä! 😅 Mua mm. kuumotti puhua 20:lle oppilaalle yläasteella kun pidin esitelmää. Sä pidät jotain luentoja isoille joukoille ihmisiä. Ja sä siis tiiät ihan hemmetisti asioista. Oot ajantasalla kaikesta. Ja sulla on muutenki ihan sikana kaikkee sun elämässä tällä hetkellä! Muista hengähtää välillä! 💗

Oot myös tuonut mun elämään tosi tärkeät jutut, eli sun lapset. 💖 Sä olet hyvä äiti ja kasvattanut (tietty Ilarin kanssa) maailman parhaimmat poitsut. Ja mulle on suuri kunnia olla kummitäti toiselle heistä. Ja tottakai myös täti kummallekin! 💖 Rakastan Okkoa ja Leoa! 💖💖

Meillähän on siis ihan sikana kaikkia inside juttuja! Esim. ruskea takki ja mumman käynyt mehu! Missä olikaan juna-asema? Ehkä en sitä avaa enempää!😂 Mut myös esim. ”Me kastelijat”, koululeikit, laulaminen!!! ja PASILA!!! Ja tietty paltalk ja se ällö! You know what I'm talking about. 😬

Muistaks ne ajat kun me aina suoraroitiin toistemme hipukat. Ja mun hiukset oli aina ”suorat”. Ja sit sä kans välillä meikkasit mut ja mä käytin sun laukkuja, koruja ja huiveja. (joskus salaakin 😉) Muistaks ku meikkasit mut kouluun täyteen meikkiin ku olin joku 10-vuotias? Opettaja käski mua pesee meikit pois. 😅

Oon aina kattonut sua ylöspäin. Halusin olla sun kaltainen. Kopioin sua kaikessa. Sulla oli tekolävistys kutos luokalla (koru-ämmä 😉), joten niin oli pian mullakin, tosin mä olin vasta kolmos luokalla. 😅 Tähän liittyy itseasiassa mielenkiintoinen juttu, jota en oikeen vieläkään ymmärrä. Nimittäin sillon kolmosella opettaja sanoi: "Ai onko sulla Sandra nenäkoru? Se on hieno." Jossain kohtaa otin sen sit pois. Kotona kun ei tietty saanut olla, ymmärrettävästi. Mutta sit kun nelos luokalla oli taas "lävistys", tällä kertaa huulessa, ni opettaja sanoi melkeen vihaisesti: "Sandra jos toi ei oo aito, ni otat sen välittömästi pois!" Miten oli vuodessa muuttunut mielipide?? 😂

Mä muistan sillon ku sä olit kutosella ja mä kolmosella ja se oli ainoa vuosi ku me oltiin samassa koulussa. Vähänkö oli siistiä kun sain välil hengailla sun ja sun kavereitten kanssa. Pääsin sillon kerran laulaa melodiaa teijän kutosten kanssa "Hymn of Freedom"-biisissä, vaikka muut mun luokkalaiset laulo stemmaa. Se oli niin COOL! Ja sit oli kerran yhteinen musaluokkien luokkaretki Tampereelle Särkänniemeen. Mul tuli bussissa huono olo ja sä tulit hoitamaan mua. Pysähdyttiin Urjalan Makeistukulla ja muut meni ostamaan karkkia, mut sä tulit bussin taakse mun kanssa kun mä laattasin. Sit kävit ostaa mullekki karkkia ku mä en pystynyt. Oli ihanaa kun pidit musta huolta. 💗 Niinku aina muutenkin kyllä. 

Ja välillä tultiin samaa matkaa koulusta kotiin. Sillon kerran lyötiin vetoa siitä, onko äitin auto Maken päiväkodin pihassa. Sä sanoit että on ja mä että ei ole, vaikka se oli siinä joka päivä siihen aikaan. Mä ilmeisesti vaan halusin antaa sulle rahaa. 😁 Ja niinkin mitätön summa ku 100e! No okei, maksoin siitä ehkä jonku 20e, mut silti. Olin outo. 

Ja ei saa unohtaa Habbo hotellia. Sun "Sinkut yhteen" huone oli menestyksekäs. Ja ostit Habbo-sälää aina mun puhelimella ku sul meni oman puhelimen saldo aina tekstareihin. Olit muuten ihan sika nopee tekstaamisessa. 😂

Ja hei, muistaks ku me käytiin Hangossa Samin ja Satun luona. Toisen piti aina leikkii vetolelulla Dinon(koira) kanssa ku toinen halus vessaan. Ja sit kans se suklaakohtaus. Ja tietty se ku harjottelin Grönassa alkoholijuomien nimiä, että voin sit koulussa leijua. Ihme leijumisaihe kyl. 😆😆😆

Ja meijän photoshootit oli PARASTA EVER! Olis kiva päästä joskus sinne äitin yläkerran pöytäkoneelle kattomaan niitä kuvia ja viedoita! Ja siis MUSAVIDEOT ja ELOKUVAT!!!!!! Omg haluun päiväksi takas sinne. 

Avaan vähän noita musavideoita ja elokuvia, että muutkin ymmärtää mistä selitän:

Eli siis meillä oli videokamera. Alkaa jo lupaavasti, eikös? Ekana semmonen mihin tuli VHS-kasetti ja se oli semmonen iso, jota pidettiin olkapään päällä.  Sillä kuvattiin meidän kotivideot, mutta ku me oltiin vähän vanhempia ni me alettiin kuvata omia juttuja sillä. Sit saatiin semmonen käytännöllisempi, pienempi kamera, jolla oli vähän helpompi kuvata juttuja. En ole nyt ihan varma, että kuvattiinko me sillä isollakin kameralla jo musavideoita ja elokuvia vai vasta sillä pienemmällä. 

Me siis kuvattiin musavideot silleen, että piti mankasta laittaa musat päälle ja samalla painaa rec-näppäintä kamerassa. Joo ei ollu priimaa, mutta parhaita muistoja! Ja elokuvissa oli yleensä mun ja Maaron lisäksi ainakin meidän serkku, Sanni. Ja jopa äiti oli mukana yhdessä leffassa. 

No mut se siitä! Haluun viel tähän lisätä meidän bändi

jutut. Meillähän siis oli bändi junnuna. Siinä oli kyl musta Kristiinakin mukana! Ainakin alun perin. Meil oli joku yks biisikin olemassa! Meijän bändin nimi oli ”Deep Future”. 

Mä kaipaan Maaro meijän musisointihetkiä ihan hirveesti! Ymmärrän hyvin, että et ehdi kun on kaikkea, mut ehkä jossain kohtaa taas?? 💖

Maaro ja mä ("suoristetut" hiukset) Tä on siis super vanha kuva, mutta helmi. 

Pikku-Sandra ja Pikku-Maaro 💗

Kiitos kun luit. Seuraavaksi kirjoitan mun ainoalle pikkuveljelle, Markukselle.

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 3 (Kristiina)

Noniin! Tervetuloa tähän kolmanteen osaan tätä sarjaa. Nyt kirjoitan Kristiinalle.

Olet rakas!

Sä olet räiskyvän persoonallisuuden lisäksi lämmin ja ymmärtäväinen ihminen. Ajattelet aina muita ennen itseäsi. Olet herkkä. Olet rakastava. Oikeudenmukainen. Oot hyvin paljon meijän äitin kaltainen. Ja äiti on mun suurin idoli, eli tää on kehu. 😅❤️ Oot maailman empaattisin ihminen. Ja se tekeekin esim. sun työstä sulle varmasti raskasta, erityisesti sun alalla, kun tunnet niin voimakkaasti. 

Meijän leikit oli ihan parhaita. Koira (se kun se oli aina aluksi se patsas), delfiini (Viivi ja Vaavi) ja muut, esim. sairaalaleikit (sä olit potilas, mutta annoit mulle koko ajan neuvoja, miten sua pitää hoitaa 😅😅, muistaks ku verhonnaru oli tippa?) 

Sä oot erityinen ihminen, monellakin tapaa. I mean, kuka muu esimerkiksi harjottelee sitomaan kengännauhat pelkällä vasemmalla kädellä ”varmuuden vuoksi jos joskus menee käsi kipsiin”. 😂😅 Mutta olet myös erityisen vahva ja rohkea.

Sä olit ja olet aina ensimmäisten joukossa (ellet ensimmäisenä) auttamassa muita. Sun pitää huolehtia myös itsestäsi. 💗 Välillä voi sanoa ”ei”.

Kun mä olin murrosiässä, sä olit VALTAVAN suuressa roolissa mun elämässä. Sulle mä kerroin ekana kaikki pahatkin jutut. Sä sidoit ja hoidit mun haavoja, henkisiä ja fyysisiä. Sun luokse pääsi AINA turvaan ku ei pystynyt olemaan kotona. Suhun pystyi (ja pystyy nykyäänkin) AINA luottamaan. Susta sai turvaa ja ymmärrystä. Sen ties et kun sun luokse tulee, etenki sillon ku asuit horninkadulla, ni pääs purkamaan päätä. Kiitos ❤️‍🩹 Muistaks sä kun me mentiin sillon yhdessä nupoon kun oltiin sitä mieltä, että pitää päästä osastolle. Sä tulit mun tueksi. Ja olisitko jopa vienyt mut Turkuun 717-osastolle silloin? En muista. 

Oot mulle tosi tärkee. Sun kanssa on parhaat keskustelut kaikesta. Mä ihailen sun omistautuneisuutta ja päättäväisyyttä. Oot upee ihminen. Kiitos, että olet mun isosisko! Rakastan sua!

PS. Ei saa unohtaa Glee projectia! Ja Damiania! 

PPS. Me ollaan ne viisaat! Niinku meijän secret handshake kertoo!!

Oli ihan pakko! 😁

Ja sit vähän edustavampi 😂💖

Seuraavassa postauksessa kirjoitan Maarolle.

Kiittti mmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa 2 (Krista)

Moikka! Nyt mä jatkan mun tätä ”sarjaa”. 

Eli Krista:

Olet rakas! 

Meillä oli erityiset välit kun mä olin ihan pieni. Mä olin sun silmäterä. Sä pidit huolta ”vauvasta”. En tietenkään itse muista, mutta olen kuullut. Sä suojelit mua kaikilta ja kaikelta. Eiks meil ollu ollikkalan asunnossa yhteinen huonekin? En muista. Muistan risteily-kotivideosta sen kun sä pelkäsit että mä tipun laivasta kun konttasin siellä kannella. ”Ota pois se!” Vai miten se meni?

Meil oli myös ihan parhaat leikit lapsena. Barbie ja pehmoleluleikit etenkin! En nyt voi tähän kirjoittaa nimiä, mut muistaks ku se yks opettaja keinus koulun pihalla? 😆

Jossain kohtaa murkkuiässä meil oli tosi huonot välit. Me tapeltiin paljon. Ja siis oikeesti tapeltiin. Hyvin aggressiivisestikin. Mä provosoin sua tahallaan koska tiesin että sä suutut helposti. En tiiä miksi tein niin. Anteeksi. 💖

Onneks me saatiin kummatkin lääkitykset kohdilleen ja kaikki alko kääntyä parhain päin! 😂😂Me perheen hullut! Mä oon viisashullu ja sä pelkkähullu. Parasta! 

Hulluuden lisäksi meitä yhdistää seuraavat mielipiteet: Opettajat asuu luokissa ja hoitajat niitten vastaanottohuoneissa. Eikä niitä MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa nähdä kaupungilla. Etenkään pizzapaikoissa! Eiks vaan!? Kukaan muu ei ymmärrä näitä meijän juttuja. Eikä kuulukaan. Nä on MEIJÄN juttuja!!! 

Ja siiiiiis, tarkkikset ja kaatikset tänne nyt! Jos ne tulee areenaan ni pideätään "leffa"ilta. Vai mitä? Ja nauretaan open hyppyä, "noniiiin, no mennään sitten", ja hattu ja pupu, ja tietty se ku Anu röyhtäsee!

Ihailen sussa sitä, että olet ottanu isosiskon roolin tosissasi. Oot meistä vanhin ja sulla on ollut iso vastuu meistä pikkusisaruksista. Olet aina kaikkien tappeluiden ja riitojen takana ollut mulle hyvä ja pitänyt mun puolia. 

PS. Ei saa unohtaa muurahaistallaajatätiä ja sitä taskumekkoa! 

Kiitos että autat ja pidät huolta. Kiitos että olet mun isosisko. Rakastan sua. 💖

Krista ja mä

Kiitos myös lukijoille. Seuraavaksi kirjoitan Kristiinalle. 

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Rakastan mun perhettä! osa1 (äiti ja baaba)

Moikka! Tästä alkaa mun viisiosainen ”sarja” mun lapsuudenperheenjäsenille. Eka postaus on omistettu baaballe ja äitille ja sen jälkeen tulee postaus Kristalle sitten Kristiinalle sitten Maarolle ja viimeisenä Markukselle. 

Sanotaan että mikään ei ole pysyvää, eikä ketään tai mitään saa pitää itsestäänselvyytenä. Siksi mun mielestä on super-tärkeetä kertoa lähimmäisille, kuinka tärkeitä he on ja kuinka paljon sä heistä välität. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt näinä aikoina olen tajunnut, kuinka hyvä perhe mulla on. On niitä ikäviäkin juttuja, mut nyt keskityn positiiviseen. Olin suunnitellut tän kirjoittamista jo pidempään, mutta nyt on tän aika. On tapahtunut pahoja juttuja ja siksi koen että haluan nyt nää jakaa. 

Tää postaus on omistettu mun baaballe (eli isälle) ja äitille. 

Ensin baaba:

Olet rakas! 

Mun ekat muistot susta on ollikkala-ajoilta. Kun asuttiin vielä kerrostalossa. En kauheesti muista niistä ajoista, koska olin tosi pieni. Mutta sä olit, ja olet vieläkin, kova jätkä ja mahtava! 💖. Muistan, kun sä nostit kerrostalon ku olit niin vahva. Ja siis mä oikeesti heiluin siellä asunnossa kun sä nostit sitä. En tajuu! 😂 Miten se ei muka ollut totta??! 😂😂😂 Ja nostithan sä kerran ollikkalan koulunkin!

Mun lempipuuhat sun kanssa oli ehdottomasti lauantai-aamun lastenohjelmat. Me katottiin ne joka lauantai yhdessä. Välillä siskojen kanssa mutta usein vain sä ja mä. Muita asioita mitä muistan susta, on esimerkiksi kun sä opetit mut uimaan ja veit mut sairaalaan kun mun käsi murtui. Ja olit hyvä mun ihanalle Nelli-koiralle. Sä veit sitä aina ulos kun mä en pystynyt. Sä hoidit Nellin loppuun saakka, kun mä en pystynyt. 

Sulta sain lapsena turvaa ja rakkautta. Oppeja ja tietoa. Uskallusta ja luottamista. Oot aina kannustanut mua esimerkiksi laulamaan. Ja on ihanaa että sä tulet kuuntelemaan mua kun mä laulan kirkossa. 

Sulla on mahtava huumorintaju ja parasta siinä on että pystyt myös itsellesi nauramaan. Ja sun kuuluisat sanat ja sanonnat on parhaita. Esim: ”viiniräpylät”, ”nippusiteet”, ”hiilu” jnejnejne.. tietäjät tietää!

Kun mä oli murrosiässä, meidän välit huononi. Me riideltiin paljon ja pidettiin mykkäkoulua. Mut se on kai normaalia, kun tulee murrosikään. Ja mulla oli vielä tosi voimakas sellainen. Mutta nyt se on ohi! Ja sä olet maailman paras isä mulle! Kiitos kun olet olemassa.

Oon aina sun isovauva! 💖

Äitille

Olet rakas!

Alotetaan vaikka siitä että olin kirjaimellisesti 9-vuotias kun vasta tajusin että säkin olet vaan ihminen. Siihen saakka luulin että olet Jumalan enkeli. 😅 Sä olet vahvin mun tuntemani ihminen. Sä selviit mistä vaan.

Oon aina kattonut sua ylöspäin. Olet hieno ihminen. Täynnä rakkautta ja lämpöä. Me oltiin paljon kahdestaan mun varhaislapsuudessa. En muista siitä juurikaan mitään, mutta sen ansiosta meillä on nää välit mitkä meillä on. Eli parhaat. Sulle voi puhua mitä vaan ja sä tiedät että sä voit puhuu mulle mitä vaan. 

Parhaita yhteisiä muistoja on paaaaaaaaaaaaaaljon. Esim. ”poooohja” ja se laukkujuttu kirkossa ja ”kupu”. Ja meijän automatkat, carpenters bändin kasetteja kuunnellessa. IHAN PARASTA! Sä veit mua Turkuun kahdesti viikossa (DKT-ryhmäterapiaan) kun olin 17-18-vuotias. Sä odotit siinä sairaalan pihalla, oliks se kaksi ja puoli tuntia joka tiistai ja torstai. Oonko edes muistanut siitä kiittää. Jos en ni kiitos. 💗 Tässä kirjottaessakin tulee se olo et oon teitä kaikkia pitänyt itsestäänselvyytenä. Ei sais. 

Olen ollut tosi kipee ja sä oot ollut mun rinnalla koko ajan. Tiedän että välillä turhautumiseen saakka, enkä syytä sua. Se oli mullekin turhauttavaa, kun vointi huononi ja huononi. Nyt voi katsella taaksepäin ajassa ja todeta, että ilman sua en olis tässä. Sä kävit mua kattomassa sairaalassa. Sä oot kirjaimellisesti syöttänyt mua kun mä en ole siihen itse pystynyt. Myös aikuisiällä. Onneksi oon jo paremmassa kunnossa.

Haluankin tähän väliin pyytää anteeksi. Mua harmittaa tosi tosi paljon jotkut asiat, joita olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Etenkin sulle äiti. Sä tiiät.💖 Sä ymmärrät. Sä tuet. Sä kuuntelet. Sä opastat. Sä kannustat. Kiitos.

Ja siis lintsillä: ”meeks vähän sinnepäin”. 

Rakastan sua! 💖 T. Peepe.

Mulla on hyvät vanhemmat! 

äiti, baaba ja mä

Tässä ensimmäinen osa tästä ”sarjasta”. Mä rakastan teitä kaikkia. 💗Yhdessä me selvitään mistä vaan, tästäkin! Eiks vaan perhe?

Kiitos lukijoille! Ja päätin siis jakaa tän osiin, koska muuten tä olis varmaan viiskyttuhatta kilometriä tä postaus!

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Mun musamatka, olin IDOLS-ohjelmassa

Moikka! Justiin tein vähän musajuttuja ja nyt semmonen flow et piti alkaa kirjoittaa. Ja jotta pysytään asian ytimessä (eli musiikissa) ni aattelin nyt sit kirjoittaa mun musamatkasta. 

Elikkäs... Oon aina rakastanut musiikkia. Ihan lapsesta saakka meillä on kotona laulettu ja kuunneltu musiikkia. Äiti ja siskot jaksoivat muakin laulattaa ihan tuttisuisesta saakka. En tietenkään muista ite tämmösiä ku olin niin pieni mutta on kotivideomateriaalia aiheesta. 😁 Ja kyllä baabakin lauloi. Taitoja ei ollut kyllä kauheesti... 😅

Tarhassa tietty laulettiin paljon. Joskus aika nuorena, alle viis vuotiaana (??) olin jossain ortodoksien kuorossa. (Olin siis ennen ortodoksi, nykyään luterilainen.) Mut mä ja mun kolme isosiskoa oltiin ainoat lapset siellä. Siitä ei tullut varsinkaan mun kohdalla yhtään mitään kun mä olin niin levoton ja ne biisit oli tosi pitkiä ja vaikeita. Muistan ku se vetäjä sano mulle kerran että: "Ota Sandra seuraavaksi mukaan joku sarjakuvalehti, että saadaan harjoiteltua."

No jooo. Ekan soolon/dueton vedin eskari-ikäsenä bestiksen kanssa joissain kevätjuhlissa maybe? En ees muista mitä me laulettiin, mut muistaakseni siitä on kuva jossain. Sitten tupurin koulussa olin 1-2. luokalla koulun kuorossa. Ja kun mun kaksi isosiskoa oli musaluokalla ni oli aika itsestään selvää että mäkin sinne haen, niinkuin hainkin ja pääsin. Se pyrkimishetki oli jännä. Piti laulaa joku biisi ja muistaakseni toistaa jotain rytmiä. Pakko vielä noista kahdesta ensimmäisestä kouluvuodesta kertoa että mä ja yks mun frendi laulettiin aina ennen tunnin alkua ennen ku opettaja oli tullut. Se oli aika vakio. Sit mä pyysin josko tä mun frendi olis tullut kans musaluokalle, mutta hän ei saanut kotoa lupaa. No tupurista tuli onneks kuitenki yks mun kaveri mukaan. 

Musaluokalla olo oli ihan parasta. Sai laulaa paljon. Ja oli coolia kun olin sen yhden vuoden samassa koulussa yhden mun isosiskon, eli Maaron kanssa. Tietty oli yhteisiä prokkiksia 3-6. luokkalaisten kanssa. Mä siis kolmosella ja Maaro kutosella. Musaluokalle pyrkimisen lisäksi piti sitten vielä erikseen pyrkiä musaluokkien kuoroon. Muistan kun mä ja pari mun kaveria oltiin siinä koelauluissa rivissä seisomassa ni opettaja otti kovasti kiinni mun ranteesta ja veti mut siihen eteensä ja sanoi voimakkaasti: "Aloitetaan vaikka susta kun sä nyt varmasti pääset". En siis kerta kaikkiaan vieläkään tiedä et miksi näin teki. Muistiko mut musaluokalle pyrkimistilanteesta vai oliko syy se että mulla tosiaan oli ne kaksi isosiskoa myös musiikkiluokalla. No pääsin sitten kuoroonkin. 

Eka isohko projekti jossa olin mukana oli musikaali "Oivan soiva postimatka". Maaro kavereineen oli puita ja meijän luokkalaiset oli peikkoja tai keijuja. No tietty mä olin peikko. Sekin kaikki oli semmosta sähläämistä. Mä kehitin omat koreografiat yllättäen. 😅 Siitä musikaalista oli sit ihan uutisjuttukin. Olihan se nyt siistiä.

Sinä vuonna yksi cool juttu oli myös se et sain yhdessä kevätjuhlan biisissä laulaa kutosten kanssa melodiaa, kun olin kuulemma niin taitava. SE OLI SIISTIÄ!!! Siis ei se et olin taitava vaan se et pääsin hengailemaan Maaron ja sen kavereiden kanssa!!! Niin cool!!!

Mut joooo. Jossain kohtaa ala-astetta, 10?-vuotiaana aloitin sitten Allegrossa eli seurakunnan lapsikuorossa, jota silloin veti Kaisa, joka siis vetää myös nykyään GospelSaloa, jossa laulan. Allegrossa lauloin yleensä alttoa. Meitä oli vissiin siinä kolme tai neljä alttoa ja joku 15 sopraanoa. Mulle stemmalaulanta oli tuttua jo ihan lapsuudesta kun siskot opetti mua. Sitten sain jossain kohtaa soolon allegrossa. Se oli MAHTAVAA! Muistan vielkin sen biisin. "Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään." Toi oli siis kertsi. Mä lauloin kolmannen säkeistön ja se oli mollivoittoinen. Oikein kaunis biisi. 

Koulun kuorossa aloin myös saamaan sooloja useasti. Se johti sitten siihen että menin kerran itkien sanomaan kuoroa vetävälle opettajalle että en enää halua sooloja. (En siis itse ikinä niitä pyytänyt, vaan multa kysyttiin aina että haluanko laulaa). Opettaja ihmetteli kun tiesi että mä nautin laulamisesta. Mä sanoin: "Kaikki mun luokkalaiset haukkuu mua sen takia että mä saan kaikki soolot. Mä en halua niitä enää". Sit opettaja lohdutti mua ja sanoi jotain et ne on kateellisia. Ja että mulla on niin kaunis ääni, että mun kannattaa käyttää sitä. 

Ja olihan siellä koulun kuorossa se sama mikä nyt oli joka tunnilla. Se levottomuus. Mut laitettiin aina eroon mun kavereista. Ja muistan ku jos mä olin eturivissä ja mun kaveri takarivissä ni olin aina kääntyneenä taakse päin. Sit kerran opettaja oli silleen et: "Sandra, käännä sun tuoli ympäri ni saat olla tossa sulle ominaisessa asennossa." Ja niin tehtiin. Siinä mä sit kikatin, tuoli väärinpäin, katse opettajaa kohti epämukavassa asennossa. Mutta laulaminen oli ja on yhä semmonen rauhoittava tekijä. 

Vitos luokalla alotin kitaransoiton. Eip juurikaan kiinnostanut. Olisin halunnut soittaa pianoa. Meil on aina ollu jonkunlaiset koskettimet kotona ni piano oli tuttu. Ja osasin kyllä siis sitä nuoteistaki soittaa ja soinnut sun muut. Kävin ala-asteella siis musan teorian 1/3 ja 2/3 ni siel tuli nuotit ja soinnut tutuiksi. Ja nokkahuilu myös! Mä rakastin nokkista! Mähän olin siis nokkiskerhossakin! Se oli upeeta. Mut niin, ei kitara kiinnostellut. Ja meil meni siitä 45min aina noin 15min siihen että tää miespuolinen opettaja leikkas ja viilas mun vasemman käden kynnet. 😂 random?? Lopetin kitaratunnit vuoden jälkeen. 

Sittttttten. Kutosluokalla, eli 12-vuotiaana mä aloitin Diskantti-kuoron. Se on siis seurakunnan nuorisokuoro, jota veti silloin myös sama Kaisa. Mä ja mun bestis oltiin itseasiassa yhtäaikaa Allegrossa ja Diskantissa kun Kaisa ei halunnut päästää meitä lähtemään. 😂 

Kutos luokalla meijän luokka teki oman prokkiksen eli näytelmän, Tuhkimo. Mä olin THANK GOD kertoja. Vihaan näyttelemistä. Mut sain sit laulaa opettajan kanssa duettona yhden biisin. Meijän oli alunperin tarkoitus laulaa se kaksiäänisesti, mutta tää meidän uusi musaope ei pysynyt omassa äänessään. 😁 joten päädyttiin sitten laulamaan yksiäänisesti. Muistan ikuisesti sen ku meijän 3-5 luokan opettaja joka oli jäänyt kutosen alussa äitiyslomalle, oli miehensä kanssa kattomassa meijän esitystä. Tä opettaja sano mulle, että musta tulee seuraava tangokuningatar. Katoin vähän silleen, meh-ilmeellä, ku sit se sen mies sanoi: "Susta tulee seuraava pop-laulaja!" Ja siitäkös innostuin!

Seiskaluokalla vaihdoin koulua. Musaluokkalaiset oli moisiossa. Ja siellä olikin maailman paras opettaja luokanvalvojana ja musaopettajana. Siis oikeesti elämänpelastaja. Mut joooo. Siellä sit jatkui kaikenlaiset konsertit ja kaikki. Ja sit myös saatiin soittaa pannuja. Se oli kivaa! Ja koulun kuoroonkin tietty liityin. Saatiin myös sit kokeilla kaikenlaisia soittimia ja tehtiin tietsikalla musaa ja kaikkee. Se oli kivaa aikaa, vaikka aika raskasta. Muistaakseni jossain kohtaa mun yläasteaikaa me ostettiin meille kotiin rummut. Niitä tuli sit hakattua paljon. Pääsi vähän purkamaan sitä pahaa olookin siinä samassa.

Sit oli semmonen kurssi, jossa piti tehdä oma biisi parin kanssa. Mä ja mun ystävä alettiin sit suunnitella biisiä, mut se ei oikeen edennyt. Niinpä mä sit tein sen biisin täysin itse. "I want you back" oli biisin nimi. Saatiinkin esittää se ysin päättäreissä. 

Seiskaluokan alussa jäin siis pois Allegrosta, mutta jatkoin totta kai Diskantissa. Kun olin 16v Diskantti teki matkan Saksaan. Se oli kiva reissu. Kaiketi tässä kohtaa mä aloitin myös laulutunnit musiikkiopistolla. Sitä kävin ehkä vuoden, mut jotenki se sit vaan jäi. Se kai liitty siihen ku olis pitänyt opiskella se musiikin teorian 3/3 ja se tuntui siinä kohtaa mahdottomalta. 

Jossain kohtaa aloin sit tekee covereita youtubeen. Nyt kun kuuntelen niitä niin mietin: "WHAT WERE YOU THINKING!??!?" Siis ihan järkyttävää paskaa suoraan sanottuna. 😆 Olen onneksi kehittynyt paljon niiltä ajoilta. Siel ne yhä on julkisena. En ole poistanut niitä. 

Sitten tuli mt-ongelmien pahentuminen ja tuntui että musiikkikin oli vähän jäänyt taka-alalle. Lukion kakkosen aikoihin kaikki pysähtyi. En oikeen kauheesti saanut laulettuakaan. Kai. En muista. Nuoriso-osastolla lauloin kavereiden kanssa singstaria ja rockbandia. Siinä kohtaa jäin myös pois Diskantista. Onneksi Kaisa sit myöhemmin värväs mut GospelSaloon. Oon siis ollut Kaisan opetuksessa 10-vuotiaasta saakka. Aina tähän hetkeen ja toivottavsti tulevaisuuteenkin saakka. 

Tässä välissä olin myös pari vuotta Roope Pelon opetuksessa yksinlaulun tiimoilta. Mumma maksoi tunnit, sillä hän halusi kannustaa jatkamaan laulamista. Kävin tunneilla mielelläni. Mutta lopulta sekin sitten jäi kun oli niin pitkiä osastojaksoja. 

Monta vuotta meni aikaa, jonka sisällä oli musiikki ei ollut niin suuressa osassa elämääni. Sairastelujen takia. Kävin kuorossa aina kun en ollut osastolla ja välillä jos oli pidempi osastojakso niin sieltä sitten äitin kyydillä (ei ollut vielä omaa autoa) kuoroharkkoihin ja takas. Lauloin mä siis paljon silloinkin. Mutta en yhtä paljon. Ja sain mukavasti sooloja kuorossa. Se ei ole tärkeintä, mut on se kivaa! 😂

Sitten mun elämään tuli Mika. Ja Mikan kannustuksesta ja suosittelusta aloin kiinnostua musiikin tekemisestä, silleen oikeesti. Oonkin nyt julkaissut ne kolme biisiä, joista olen maininnut ennennkin. Ne löytyy mun spotifystä. Sandra Karolina nimellä. Ja sit tossa pari vuotta sitten kävin myös taas Pelon tunneilla puolen vuoden ajan. Se oli mun porukoitten synttärilahja mulle. Ihan mahtava lahja.

Semmonen super tärkeä juttu vielä, eli joulukuussa 2024 oli mun ja mun ystävän oma konsertti Halikon kirkossa. SE OLI UPEETA! Meillä oli kaksi kitaristia ja pianisti säestämässä. Mika oli äänimiehenä. Vedettiin biisejä yksin ja yhdessä mun ystävän kanssa. Ainoa jännityksen ja kauhistuksen aihe siinä oli se kun piti vetää välispeakkeja. Siis oon aina tykännyt laulaa, ei ole väliä onko kuuntelijoita 0, 1 tai 10000, pystyn. Mutta auta armias jos pitää puhua yleisölle... huhhuh. Mut se konsertti oli siis ihana juttu. Ja meil oli siel joku 130 kuuntelijaa. Eli silleen aika hyvin!

Sit vielä erillisenä asiana Idols. Olin.. Kyllä olin siellä vuonna 2008. Sekin tullut koettua. Lauloin jonku Kelly Clarksonin kappaleen. En päässyt edes tuomareiden eteen. Tuotantotiimi oli sitä mieltä että en ole tarpeeksi jotain. Mulla oli ihanat tukijoukot mukana. Ja lauloin siinä käytävällä mun koe-esiintymisbiisiä. Ellen Jokikunnas tuli siihen mikrofonin kanssa ja sanoi: "Kun sulla on niin hyvä ääni, että varmasti pääset jatkoon, ni olisitko valmis näyttämään vaikka vaatekaappisi sisällön jos media olis siitä kiinnostunut?". Mä, 16v, hihitin siinä ku mikäkin pissis, pinkissä pashmina huivissani. Nooooooh. En siis päässyt jatkoon. Höh. Huh. Ja voi! Toi mun haastattelupätkä tuli telkusta, Idols-Extrassa, subilla. Noloo. 😂😂😂

Lisäksi vielä: Sain kutosella musastipendin. Ysin lopussa sain titteliksi "Miss kultakurkku 2008" 

Karaoke on myös lähellä sydäntäni. Tykkään käydä laivalla laulamassa karaokea. Muuallakin, mutta laivalla siinä on semmonen oma fiilis. Paristi olen laivalla saanut palkintoja (juomalippuja ja jotain valojuttuja) vaikka ei ole edes ollut kilpailua. 😆 mikä ihmi. Ja olen mä myös Wanhassa Mestarissa ja Salon Joutsenessa käynyt laulamassa paljon. Se on niin kivaa. Ja mul on myös tiktokissa lauluvideoita.

Näääääääääin päästään loppuun. Tämmöinen on mun musamatka. Uusia biisejä on jonoksi asti minun osalta valmiina. Mikan pitää ne miksata, kun mä en osaa, mut hänellä on nyt oma projekti kesken ni menee varmaan loppuvuoteen että multa tulee lisää musaa. 

Kiitos valtavasti jos olet jaksanut lukea loppuun saakka. Huhhuh! Tuli taas kilometripostaus. Saa jättää kommentteja anonyyminä tai anonyymittömänä. 😅 Ja saa toki ehdottaa aiheideoita. 

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Mun peruskouluaika. Kaikki sekoilut ja muut jutut

Noniin! Tuli taas inspis kirjoittaa. Voisin vähän avata mun kouluvuosista.

Olen aina ollut kovin levoton. Kouluarvosanat kertovat kyllä muuta. Ala-asteella todistus oli aika hyvä. Sanotaan että matikka, enkku ja musa oli kymppejä. Loput ysejä ja kaseja, paitsi liikka ja kässä. Ne kaksi meni aina sähläämiseksi mun osalta. Ainiin! Historia oli seiska, koska en ollut siitä kiinnostunut vähäistäkään määrää! Lukiossa sain kyllä yhdestä kurssista jopa kympin. 

Pakko kertoo oikeen erikseen tosta puukässästä! 😂 Se oli oikeesti ihan järjetöntä se meno siellä. En juurikaan saanut mitään valmiiksi kun sekoilin omiani. Välillä kavereitten kanssa ja välillä ihan iteksenikin. Meillä oli mm. yhden frendin kanssa lista, jossa oli koulun miesopettajat komeusjärjestyksessä. No jooo. Koko koulussa oli yhteensä vissiin 5 miesopee. Puukässän ope oli mies. Hän kysy monentena on listassa ja me oltiin vaan nolona, että "Oot viides". Ja se oli ihan tyytyväinen sijoitukseensa. 😂

Ja sit liikka oli, noh.. en siinä oikeen pärjännyt. En osannu edes kävellä oikein opettajan mielestä. 😅

Mut siis outoa mun mielestä mun koulussa menestymisessä oli se mun levottomuus. Olin häirikkö. En siis koskaan kiusannut ketään, päinvastoin mua kiusattiin, kai. En oikeen tiiä. Olin niin itsevarma sillon ala-asteikäisenä, että jos joku haukkui vaikka läskiksi, ni mun reaktio oli: "Niin oon! Mitä siitä?". Ei siis kiinnostanut muiden mielipiteet juurikaan silloin. 

Mut niin... Eli en kuunnellut tunnilla kerta kaikkiaan. Mut piti luokassa aina sijoittaa poikien väliin, että en häiritse muita. Niin kävi jos istuin kavereiden vieressä. Ja monesti mut on pitänyt siirtää myös luokasta kokonaan pois. Ja siis. Muistan kun toka luokalla mulla oli semmonen kausi et mä sanoin kaikkeen: "Miks tekisin?" Eli opettaja sano: "Mene Sandra välkälle nyt". Mä vastasin: "Miks menisin?" Juuu, siitä sai sit kuulla kotona. Oon NIIN onnellinen et mun aikana ei ollut wilmaa. Se olis joka päivä ollut täynnä mun sekoiluista. Ja muutenkin tuntuu et nykyään enemmän ollaan yhteydessä kotiin koulussa tapahtuneista asioista. Ei sillon dinosaurusten aikaan, kun mä olin nuori. 😅 ONNEKSI!!!

En myöskään melkein koskaan lukenut kokeisiin. Läksyt tein aina! Mä rakastin läksyjä. En malttanut odottaa, että pääsen kotiin tekemään läksyjä. Mumma aina muistaa sen ku mä tulin koulusta kotiin ja jäin siihen eteisen kynnykselle tekemään läksyjä. Sen että sisään astuin ja just ja just sain kengät ja takin pois ni olin jo läksykirjojen kimpussa. 

Mainittakoon vielä että ekat ainakin kaksi vuotta koulua oli mulle turhaa suurelta osin. Osasin jo kirjoittaa ja laskea. Se tietty vaan lisäs sitä levottomuutta, kun ei ollut mitään haastetta. Sainkin sitten tehdä ekaluokalla nelosluokan matikkaa ja nelosluokalla seiskan matikkaa. Mä ihmettelinkin ekalla, et miksi me harjotellaan jotain numeroiden piirtämistä. Se oli turhauttavaa. 

Ala-aste meni ihan hyvin, noin niinku psyykeen kannalta johonki vitosluokkaan saakka. Sit alkoi mt-oireilu. Se oli semmosta vetäytymistä silloin. Tai no... joka toinen tunti olin äänessä ja häiritsin ja joka toinen angstasin jossain luokan takaosassa hupun alla. Silloin myös kuvaan astui itseni vahingoittaminen. 

Mut numerot, ne ei silti laskenu. 

Sitten siirryin yläasteelle. Sain kutosluokalla musa-stipendin ja se tuntui tosi hyvältä. Yläasteella onneks meijän luokka pysyi melkein samana. Kun musaluokka oltiin. Yks mun parhaimmista ystävistä siirtyi luma-luokalle ja se vähän harmitti. Mut muut kaverit jatko mun kanssa samassa koulussa ja samalla luokalla. 

Mun käytös vaan huononi. Oli siin sit kaikkee. Mt-ongelmat syveni ja paheni. Olin mä siin jossain kohtaa sit nuoriso-osastolla kaksi kuukautta. En ees enää muista mitä diagnooseja mulla silloin oli. Ainakin vaikea masennus. 

Mul alettiin silloin siellä osastolle miettimään ADHD:n mahdollisuutta, mutta se jäi jotenkin kesken, kun mun tutkimusjakso loppui ja pääsin kotiin. 

Muistan kyl hyvin semmosen asian, joka vois selittyä ADHD diagnoosilla, nimittäin: mun luokanvalvoja kysyi multa kerran: "Sandra, mistä se johtuu, että sä häiriköit kaikilla muilla tunneilla paitsi matikan?" Mutta kun se on mun hyperfokus. Voin valehtelematta, vieläkin, tehdä matikkaa neljä tuntia huomaamatta ajankulua. Mun mielestä se asia olis pitänyt silloin ottaa esiin ja tutkia ja mahdollisesti hoitaa tarvitsemallaan tavalla. Mut siitäkin on nyt noin 20 vuotta. Kai se oli silloin vähän eri juttu. Ja siihen vaikutti/vaikuttaa sekin, että olen naispuolinen. Ja tietty se, että mä pärjäsin niin hyvin koulussa. Mutta mielessä on kaaos. Ja jooo, sanotaan, että trauma oireilee samalla tavalla, mutta mul on ollut levottomuutta jo ennen mitään traumoja. Ihan pikkutytöstä saakka. Ja siis näkyi silloin esim. tapaturma-alttiutena. 

Voisin enemmänkin avata tätä ADHD asiaa, mutta mun piti kirjoittaa koulujutuista 😆😆😆 Sen vielä mainitsen, että mulle on joka suunnasta sanottu, että pitäisi tutkia. Mutta kun olen psyk polilla siitä kysynyt, niin vastaus on, että ei tutkita, koska en ole hakeutumassa töihin. Kerroin tän mun sossulle ja hän sano et se voi oikeesti olla resurssiasia. Eli ei tuhlata resursseja muhun vaan semmosiin jotka aikovat vähintääkin tulevaisuudessa työelämään. No mut joo. 

Jatketaas sitten. Tämmönen tuli mieleen. Eli siis mähän aloitin vitosluokalla saksan opiskelun. Sekin oli semmosta sähläämistä että huhhuh. Mut sain silti 9 siitä todistukseen. Olisin halunnut lopettaa sen kun siirryttii yläasteelle, koska en ollut kiinnostunut siitä. Noooooh. Kaverit sai lopettaa, mutta en minä. Ärsytti. Sanottiin vaan, että kun se menee niin hyvin, ni kannattaa jatkaa. No yläasteella se meni ihan plörinäksi. Lopultahan siinä kävi niin, että en tehnyt yhtä koetta, eli mun arvosana olis pitänyt olla 4 siitä kurssista. Mutta mulla oli kiva saksanope, joka otti mut sit keskustelemaan asiasta. Jostain syystä siinä keskustelussa oli myös mun ruotsinope mukana. (Ne kaks opee oli selkeesti bestikset keskenään. 😂) No me sit kolmestaan keskusteltiin siitä ja lopulta opettajat päätti, että sitä nelosta ei lasketa kurssin arvosanaan ollenkaan. Olin tietenkin kiitollinen että mun tilanne ymmärrettiin ja toimittiin sen mukaisesti. No sit ysillä mun numeron olis pitänyt olla vissiin seiska. Saksahan ei kuulu oppisuunnitelmaan. Pyysin, josko saisin siitä S suoritusmerkinnän, koska se laski mun keskiarvoa. Sit se ope sano, et antaakin mulle kasin. En enää kehdannut siinä sanoa, että se laski silti mun keskiarvoa. Mun peruskoulun päättötodistuksen arvosana oli 8,6. (jos ajateltais että liikka, joka oli siis sen 5, olis suoritusmerkintänä) 

Meil moision koulussa tehtiin ainakin sillon meijän aikana ysi luokalla kronikka, johon kerättiin kaikki ysiluokkalaisten vastaukset näihin kysymyksiin. Tässä mun vastaukset. Ja tuolla lopussa tossa boxissa on mun luokkakaverieden terkut mulle. Ihan hauska. Oon aina ollut jotenkin erilainen ja epänormaali. Tämmösissä sen sit aina näkee 😂😂😂

Yläasteella mul oli sit jatkuvasti napit vastakkain monen opettajan kanssa. Sain paljon keltasia ja punasia lappuja (varotuksia ja jälki-istuntoja). Aika usein puhuin itseni ulos niistä. Ja onhan siinä niinkin pari kertaa käynyt, että joku opettaja oli antamassa mulle jälkkäriä mut tajus et on ite sillon valvomassa ni sit se meni näin: "Ei hemmetti. Mä olen siellä silloin valvomassa. En mä jaksa sua siellä kattoa. Jos lupaat ettet tee enää näin, ni et saa jälki-istuntoa." Ja näin pääsin pälkähästä.

Enkun tunnit oli hankalia. Siellä oli semmonen vähän kireempi opettaja. Ja no okei, mä häiritsin tunneilla. Ymmärrän hyvin miksi päädyttiin semmoseen ratkasuun ku päädyttiin. Eli se alko sillä, että opettajan piti poistaa mua luokasta moneen kertaan, koska mä en pystynyt keskittymään ja täten myös muutkaan ei pystyny keskittymään ja sit tietty opettajaakin häiritsi ja ärsytti. Sitten se alkoi mennä siihen, että opettaja sanoi jo tunnin alussa kun astuin luokkan, että: "Sandra mä en jaksa nyt kattoo sun touhuja, mee käytävälle tunniksi" Lopulta päädyttiin sit semmoseen ratkaisuun, että mut siirrettiin koko loppuvuodeksi opiskelemaan toiseen ryhmään. Ja mä ymmärrän tän ratkaisun. Olisin tehnyt samoin jos olisin ollut se opettaja. 

Mähän sain siis aika semi automaattisesti fyssasta ja kemiasta ysin. Se opettaja oli vähän semmonen raasu. Musta tuntuu että sitä pelotti. Ei siis mä, vaan silleen ylipäätään. Sit kun mä sielkin sit riehuin ja säädin ni kerran se sit keräs rohkeutensa ja yritti silleen auktoriteettimaisesti sanoa, että ei voi antaa mulle ysiä jos en rauhoitu. Mä sanoin sit et: "NO ÄLÄ ANNA!" Ja näin sain sitten kemiasta kerran kasin. 😂😂

Mutta mä en siis ollut meijän luokan ainoa häirikkö. Meistä iso osa oli äänekkäitä ja levottomia. Sittenhän siinä kävi jopa niin, että opettajat keräs (onks se nyt sit addressi vai mikä se on?) kaikkien opettajien nimet jollekin paperille, että siihen häiriköintiin pitää tulla loppu. Ja sit se lähetettiin vissiin vanhemmille, en muista tarkalleen.

Sit viel yks muisto. Koska näitähän riittää ja tä on nyt jo sata kilometriä pitkä postaus. Eli siis oli yksi opettaja, joka ei kerta kaikkiaan voinut sietää mua. YMMÄRRÄN, että se näkyy todistuksen arvosanassa. Mutta sitä EN ymmärrä, että se näkyi myös mun kokeiden ja esseiden arvosanoissa. Menin sit kerran opolle sanomaan, että mun mielestä olen saanut liian huonon arvosanan kokeesta. Opo katto ja totesi että mun ajatus oli ihan selkeesti totta. Se jupakka jäi sitten kesken kun jouduin osastolle. Ja toinen keissi, pahempikin vielä, oli se kun piti tehdä essee syömishäiriöistä. Mä sain jonku 7- ja mun frendi sai joku 9 1/2. Sit me vertailtiin meijän esseitä ja tultiin siihen tulokseen, että samat asiat oli kummallakin. Vähän eri tavalla ja eri järjestyksessä. Mentiin sit mun ystävän kanssa kysymään asiasta siltä opettajalta. Ja siiiiiiis. Se ALENSI mun ystävän numeron johonkin 8. Oikeesti!!! Kuka tekee noin??!?

No joo. Tässä nyt onpi aika paljon kaikkee. Voisin kirjoittaa lisääkin. 😁Mietin myös että kiinnostaisko ihmisiä kuulla mun "musamatkasta"? Eli et mitä kaikkee musiikkiin liittyvää olen harrastanut ja opiskellut. Jos kiinnostaa ni kerro! On ihana saada kommentteja. Niitä voi yhäkin laittaa, nimettömänä tai nimen kanssa. 

Nyt tuli oikeesti PITKÄ teksti. Sori! Ja kiitos, jos olet jaksanut tänne asti lukea!

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Mun lukiomatka! Ja miksi en kirjoita itseäni ylioppilaaksi?

Moikka! Sainkin nyt jo inspiraatiota kirjoittaa lukiovuosistani.

Eli siis niin. Aloitin lukion 16-vuotiaana, eli vuonna 2008. Mun yläasteen todistuksen keskiarvo oli 8,6. Eli ihan semi ok kai. Lukio oli mulle aina semmonen selkeä valinta, eikä silleen ollut huolta etten pääsis Salon lukioon mun todistuksella. 

Eka vuosi lukioo meni oikeestaan aika hyvin. Muistan ihan lukion alkuajolta kun sain ekan kasin matikasta todistukseen. Menin ihan rikki. 😂 En ollu koskaan saanut ysiä huonompaa yläasteella tai ala-asteella. Ei sillä, sain mä sit pari kutostakin myöhemmin lukiossa. Mul oli siis pitkä matikka. Mut joo. Se oli shokki sillon se kasi. 

Mut kuten sanoin, ni lukio alkoi hyvin. Mul oli paljon kavereita ja arvosanat oli hyviä. Olin kyllä sielläkin semmonen häirikkö, ettei mitään rajaa. Olen aina ollut levoton. Lapsena, nuorena ja aikuisenakin. Mun silloinen bestis, jonka kanssa me tavattiin ekan kerran eskarissa, ei ollut vielä koskaan ollut mun kanssa samassa koulussa. Hän kävi ruotsinkielistä koulua. Oli siis suomenruotsalainen. Mut hän tuli Salon lukioon. Me (tai ainakin mä) oltiin niin innoissaan, et vihdoinkin me päästään samaan kouluun. Se oli parasta. Ainoa huono puoli siinä oli se, et ku tää mun ystävä oli todella hyväkäytöksinen, aktiivinen, taitava ja älykäs, niin sit jos me istuttiin vierekkäin joillain tunneilla ni mun takia myös hän sai osakseen pahoja katseita. Mut se oli sitä aikaa. Kivaa oli.

Sitten alkoi mielenterveys särkymään taas. Olen siis ollut erikoissairaanhoidon piirissä jostain 10-vuotiaasta saakka. Mut oli jo jonkin verran vointi kohentunut yläasteen ajoilta ja sain hyvin lukioa suoritettua. En oikeestaan muista tarkalleen, milloin jäin saikulle lukiosta. Varmaan kakkos vuoden alussa. Mun mielenterveys ei kantanut enää. Sovin opon kanssa, että saan suorittaa musan kurssia vaikka olin saikulla. Sain ymmärrystä ja tukea. 

Sitten 17-vuotiaana keväällä tuli stoppi. En enää pystynyt. Jouduin toista kertaa nuoriso-osastolle. Eka kerta oli 15-vuotiaana. Se oli 8vk jakso. Mut tä toinen olin noin puoli vuotta. Kävin pohjalla. Onneksi sieltä noustiin kuitenkin. Ikävintä tässä oli se, että kun sitten palasin lukioon kolmoselle ni mul ei ollut enää kavereita. Kaikki oli ihan eri kohdassa lukioo kuin mä. Olin niin paljon jäljessä. Oltiin siis jo lukion ykkösellä suunniteltu opon kanssa, että käyn lukion 4 vuodessa. Muistan sen ku mä olin sit yksin siel ruokalassa syömässä ni mun ihan luottoystävä meni mun ohi istumaan toiseen pöytään. Se sattus. 

Sitten mä vaan yritin jatkaa, yksin. Sain hyvin taas suoritettua lukiota. Numerot oli huonompia kuin ennen, mutta etenin. Sitten tuli taas saikku. Tapahtui pahoja asioita ja mun psykoosisairaus alkoi nostaa päätään. Mä välillä yritin taas jatkaa lukioo. Saatoin mennä aamulla bussilla kouluun, nousematta kuitenkaan koulun kohdalla pois kyydistä. En vaan pystynyt. Istuskelin bussin kyydissä. Itseasiassa, tein tätä myös kakkosvuonna ennen ku jouduin osastolle. 

Kolmos vuoden jälkeen tuli neljäs kouluvuosi. Saikkua taas. En pystnyt enää juurikaan käymään siellä. Nelos vuoden jälkeen yritin vielä viidettä vuotta, mutta tällä kertaa aikuislukiossa. Sain muistaakseni siellä vain yhden kurssin tehtyä ja se oli historia, se meni ihan hyvin. Aloitin siis useampaa kurssia, mutta en saanut mitään suoritettua. Se oli suorastaan kiusallista, kun opettajan piti mut taluttaa luokasta ulos kun sain ahdistuskohtauksia. Lopulta tultiin sit kaikkien hoitohenkilöiden ja äitin kanssa siihen tulokseen, että parempi lopettaa. Ei se enää edennyt.

Siihen sitten loppui silloin mun lukionkäynti.

Vuonna 2018 yritin aloittaa aikuislukion uudelleen. Jostain syystä olisin halunnut käydä koko jutun ihan alusta. Aloitin matikan kurssin. Kävin siellä muutaman kerran, mutta ahdistus oli liian voimakasta käymään lähiopetuksessa. Jäi siis taas kesken. Olin muutenkin todella huonokuntoinen. En mä tiiä miks mä edes aloitin sen silloin. 

Sitten vuonna 2023 mä aloitin opiskelemaan koulunkäynninohjaajaksi. Olin todella kiinnostunut alasta. Olin osan koulukautta osastolla, joten osallistuin etänä. En siellä kyllä juurikaan jutellut. Tein vaan annettuja tehtäviä, jotka sainkin hyvin valmiiksi. Sitten pääsin osastolta eli jouduin lähiopetukseen. Se oli liikaa. Yritin kovasti. Mutta sain ahdistuskohtuaksia tunneilla. Sitten olisi pitänyt tulla työssäoppimisjakso. Ajattelin meneväni tupurin kouluun. Opettaja oli kuitenkin eri mieltä. Hän pyysi mut juttelemaan yhden tunnin jälkeen. Sanoi, että ei voi päästää mua työssäoppimiseen, koska mun vointi oli liian ailahteleva. No se jäi sit siihen.

Syksyllä 2024 mä päätin, että nyt saan sen päätökseen, nimittäin lukion. Menin tapaamaan aikuislukion sihteeri, Kristiinaa. Hän muisti mut vielä. Sanoi, että muistaa kun lukion ykkösellä mä lauloin joulujuhlassa ja kehui kovasti. Siitä tuli hyvä mieli kyllä. Kerranki joku muistaa mut jostain hyvästä! 😂😂😂 No siinä sit katottiin ja todettiin että ei ole paljoa lukiota enää jäljellä. Olisko ollut kymmenisen kurssia. Ja me vaihdettiin mun pitkämatikka lyhyyseen, ni ei tarvinnut sit niitä matikan kursseja enää suorittaa. 

Kristiina on ihan mahtava tyyppi. Saatiin sovittua, että opiskelen itsenäisesti kaiken ja koululle erityistilaan vain tenttimään. Valittiin ihan max kaksi kurssia per jakso. Sain aina sitten tehtävät opettajilta ja tein ne itsenäisesti. Tä onnistu todella hienosti ja olen kiitollinen kaikille, että sain näin räätälöidyn oppisuunnitelman itselleni. Ja siis haluaisin kiittää kaikkia opettajia ja etenkin sihteeriä tämän mahdollistamisesta. 

Oli siinäkin sitten omat vaikeutensa. Etenkin 2025 syksyllä kun tuli keskenmeno. Mä olin siinä hetken "saikulla". Eli en juurikaan edennyt. Sitten sihteeri Kristiina sanoi, että hän on jäämässä eläkkeelle 2026 toukokuusta, ja että hän niin toivois että sais antaa mulle mun päättötodistuksen. Niinpä mä sit otin loppukirin ja sain huhtikuuhun mennessä tehtyä vielä viimeiset kaksi ruotsinkurssia. Sitten se oli siinä. Nyt mulla on lukion päättötodistus ja se on tän näköinen:

Ja siis kuten näkyy, liikunta on S eli suoritettu. Mul oli lukion ykkösellä pakollinen liikka. Me sovittiin opettajan kanssa samoin ku yläasteella, että saan 5 jos tuun paikalle. Ei tarvinnut osallistua. 😅 Kysin sitten Kristiinalta, että saanko sen suoritusmerkisntänä, ku se alentaa niin paljon mun keskiarvoa. Näin on siis mun keskiarvo 8,3125. Ihan ok kai. 

Sain siis tehtyä sen, minkä aloitin melkein 20 vuotta sitten! Huhhuh! Hyvä minä! (Saaks noin ees sanoo??😂) En olis tähän kyl pystynyt ilman läheisten ja koulun tukea. Kiitos! 

Miksi en kirjoita ylioppilaaksi? Olen nyt ihan semi hyvässä voinnissa, mutta mun vointi on hyvin hauras. En halua nyt ottaa riskiä, että olen taas (pitkästä aikaa) osastolla. Viime osastojakosta on joku kolme vuotta. Mä oon semmonen, että mä haluaisin olla parempi ku mitä oon, vähän semmonen täydellisyyden tavoittelija. Ja se taas ei sovi yhteen mun siihen ominaisuuteen, että mä stressaan ja ahdistun äärimmäisen voimakkaasti ja äärimmäisen pienistäkin jutuista. Niinpä haluan suojella itseäni siltä kaaokselta, mitä se mulle aiheuttais. Mulla ei ole semmosta kapasiteettia. Plus että olen pysyvällä eläkkeellä, ni en ees tee mitään koko tittelillä. 

No mut siinä noin niinkun lyhkäisyydessään mun lukiotie. Jos kiinnostelee ni voin joskus kertoa myös ala- ja yläasteajoista? 

Kiitos kun luit! Jätä kommentti. Nimettömänä tai nimen kanssa!

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Mikan 30v synttärit ja DRAAMAA!

Moikka taas pitkästä aikaa! Viime postauksessa mainitsin, että kerron Mikan synttäreistä jossain kohtaa. Ja se kohta on nyt!

Eli niin. Mika on siis syntynyt 19.2.1996, eli hän on nelisen vuotta mua nuorempi. And that makes me a puma! 😂 Mut niin! Eli sillon helmikuussa Mika täytti 30v! Päätettiin mennä Kakolan hotelliin/kylpylään yhdeksi yöksi. No sitten. Mikan synttärithän oli talvilomaviikolla. Heti aateltiin että ehkä ei loman aikana mennä. Että on varmasti spassa ruuhkaa. Päätettiin siirtää hotellimatkaa eteenpäin. 

Totta kai jotain piti sit kuitenkin synttäripäivänä tehdä ni käytiin sit syömässä Antoniossa pitkän kaavan mukaan. Siel on kyl niin hyvät ruuat. Alkupalaksi otettiin kummatkin katkaraputortilla jutut. 

Pääruuaksi mä otin TAAS Antonio platterin (koska rakastan sitä avokado juttua!) ja Mika otti pihvin.

Jälkkäriksi jotku tämmöset, en muista nimeä...

Juomaksi Mika otti jonkun alkoholittoman juoman ja mä olisin halunnut pymii, eli peeämmää, eli PM eli pepsi maxia, mut oli tyydyttävä cola zeroon. Mut oli kiva päivä rakkaan kanssa!

Sinne Kakolan reissuun päästiin tietyistä syistä vasta 24-25.3. Jostain syystä mulla ei ole mitään kuvia reissulta. Mutta kerron nyt siitä matkasta. Ei meinaan mennyt ilman draamaa! 😶

Elikkä! Baaba vei meidät Turkuun meidän autolla. Tai ainakin puoleen väliin saakka. Nimittäin motarilla kävi huonosti. Ajettiin ihan normaalisti, ei mitään ongelmaa. Oltiin jo varmaan puolessa välissä matkaa. Sitten meidät ohitti auto, joka vilkutti meille valoja. Aateltiin vaan että ei liity meihin. Sit ku se oli meidän rinnalla ja jo ohi ni se piippas silleen jännästi meille. Sit alko kuulua kauhea kolina. Ja siihen se matka sit tyssäs. Baaba ajoi tien sivuun ja mentiin kattomaan. Vasen takarengas oli IHAN riekaleina. 

No siinä sitten panikoitiin kukin omalla tavalla, mutta yllätykseksi minä olin se joka lopulta otti ohjat käsiin. Soitin hinauspalveluun. Sieltä laitettiin hinuri tulemaan. Sitten soitin taksin meille. (Vakuutus onneksi korvas taksimatkat Turkuun). Sitten tajusin soittaa myös kakolaan, kun me oltiin varattu se spa tiettyyn aikaan ja ravintolan pöytävaraus oli myös siirrettävä. 

Sain kaiken hoidettua. Taksin kanssa oli aluksi ongelmia. Auto haettiin ennen ku taksi oli ehtinyt paikalle, joten siinä seistiin sitten todella kevyissä vaatteissa motarin reunalla joku vähintään puol tuntia. Se oli perseestä. Kylmää ja pelottavaa. Sitten taksi onneksi tuli ja kuski oli ihan sika mukava. Vei meidät ensin sinne kakolaan ja sit vei viel baaban sinne rengasliikeeseen, johon meidän auto oltiin hinattu. 

No siitä selvittiin. Hotellihuone oli tosi hieno! Hengailtiin hetki siinä ja sit olikin meidän spa-aika. Se oli klo 17 jälkeen, joten se oli sit jo k18. Eli ei lapsia. Siel oli erilaisia altaita ja saunoja. Ja siel oli semmonen lumisadehuone ja kaikkee. Olis saanut tilata juomiakin, mut ei me haluttu. Oli kyl hieno paikka. Ei vaan ollu semmosta kunnon löylysaunaa. Oli siel yks sauna jossa sai heittää löylyä, mutta ne löylyt oli ihan surkeet! Ei se juurikaan lämmittänyt. 😅Oltiin siel sen pari tuntia ja sit tulikin jo nälkä. Huoneeseen sit viel hetkeksi odottamaan ravintolan pöytävarausaikaa ja sit mentiin.

Oltiin vähän ajoissa, mut päästiin nopeesti pöytään kuitenkin. Juomaksi pm, ja Mikalle joku holiton. Selattiin menua ja siel ei oikeestaan ollu ihan hirveesti vaihtoehtoja. Mika on joskus maistanu jotain säilyke-etanoita ja ne ei kuulemma ollu kauheen hyviä. Mut me oltiinkin kummatkin rohkeita ja otettiin alkuruuaksi Kakolan etanat. Ne oli jossain valkosipuli jutussa. Se oli NIIN hyvää! Pääruuaksi mä otin Kakolan juustoburgerin ja Mika pihvin. Pihvi oli kuulemma oikein onnistunut. Oli se munki ruoka tosi hyvää! Jälkkäriksi mä otin french toast ja Mika otti sorbettia. Kaikki oli oikein hyvää ja suussa sulavaa. Sit huoneeseen. Siel oli chromecast ni saatiin yhditettyä Mikan puhelin telkkuun ni katottiin sarjaa ja streamia. Mika joi iltateen ja mä join iltapymin. Sit nunnumaan!

Aamulla herättiin hyvissä ajoin aamupalalle. Oli oikein kattava aamiainen. Perus nakit, munat, puurot sun muut ja ihania smoothieita. Siinäkin sai vatsan täyteen. Oli kyl kiva pikku lomareissu. Vaikka alkoi todella ikävästi. Ja siis kun mä olen tämmönen draama-ihminen, ni mul on siis vielkin takaraivossa se rengasrikko. Se on siis mielessä paljon, mutta uskalsin kyllä olla sitten auton kyydissä motarilllakin jälkeenpäinkin. Ehkä se ajatuskin sieltä sitten hälvenee pikkuhiljaa. 

Baaba sit haki meidät Turusta ja vei Saloon. Meijän autolla siis. Se oltiinkin jo heti saatu vaihdettuu se rengas. Baaba sai jo silloin eilispäivänä auton jo alleen, uuden renkaan kera. Se meni hienosti koko homma. Paitsi että tuli iso lovi kukkaroon... Mut ei voi mitään... 😑

Siinä se sit aikalailla oli koko synttärit. Mulla oli ainakin SUPER kivaa! 

Mut jooo! Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen! Seuraavaksi voisin kirjotittaa mun lukiokeissistä. Vähän koko kuvaa ja miksi sain vasta nyt lukion oppimäärän tehtyä ja miksi en kirjoita ylioppilaaksi. 

Mutta! Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!

Kummipoika, Okko 9v

Moikka! Onpas taas vierähtänyt aika viime postauksesta. On täs ollu kaikkee kivaa välissä. Teen myöhemmin postauksen Mikan synttärilahjamatkasta. Mika täytti siis 30v tossa 19.2, vaikkakin reissu oli maaliskuun puolella. Ja siis kirjoittelun tauko johtui suureksi osaksi siitä, että olen ahertanut lukio-opintojen parissa. Nyt on niin pitkällä että pitää lukea ruotsinkielinen kirja ja tehdä siitä arvostelu. Sikäli mikäli ruotsin koe meni läpi. Toivotaan.

Mutta tänäinen postaus on omistettu minun maailman ihanimmalle kummipojalleni, Okolle. 💖Hän täyttää tänään 9v. Hyvää synttäriä rakas 💖💖💗💗

Tässä tulee kuvia Okosta: 

Ensimmäinen kuva pienen kanssa. Tää on otettu siis tasan 9 vuotta sitten synnärillä.

Okon ristiäiset, joissa sain kunnian toimia sylikummina.

Okko mummolassa heinäkuussa 2017. Hän on niiin söpö 💗

Syyskuu 2017. 

Lokakuu 2017. Mä näytän ihan hirveeltä mutta Okko on suloinen! Hän on vähän hämmentyneen näköinen 😅💗

Marraskuu 2017. Hän on nukahtanut autoon pieni.

Toukokuu 2018. Okko, minä ja Leo. 

Toukokuu 2018. Oltiin Okon kanssa leikkimässä mummolan yläkerrassa. Niiiiiin SÖPÖ! 💖

Tämäkin toukokuussa 2018. Muistan tän hetken. Nukutin Okkoa mummolan yläkerrassa. Lauloin hänelle "Viimeiset veneet" ekaa säkeistöä (en muistanut muita :D) joku miljoona kertaa ja sit hän rauhoittui ja nukahti. 💖

Toukokuu 2019. Rakastan tota hiustyyliiä 😍

Kesäkuu 2019. 

Kesäkuu 2019. Siinä hän nukkuu kovin suloisena 💕

Kesäkuu 2020. Muistan tänki. Kun Leo oli muitten mukana leikkipuistossa ni mä jäin nukuttaa Okkoa päiväunille riippumattoon. Lauloin jotain unilaulua ja hän nukahti. 

Lokakuu 2020. Koottiin Okon kanssa Legoja. 

Lokakuu 2021. Okko oli mun luona yökylässä. Ostin uudet värikynät ja otettiin mummolasta värityskuvia. Siinä se ilta meni mukavasti väritellessä. 

Toukokuu 2022. Oli ihana kummipäivä rakkaan Okon kanssa. Käytiin uimassa ja syömässä. 

Okko on todella tärkeä veikkonen mulle. On aivan upeaa olla hänen kummitäti. Harmittaa kun nähdään niin harvoin, kun Maaro perheineen asuu Espoossa. Mut ONNEKS pojat on tulossa vappuna meille yökylään. 

Ja annan Okolle tosiaan synttärilahjaksi, että mennään uimaan, syömään ja leffaan. Toivottavasti pikku tyyppi tykkää lahjasta. 

Mut nyt täytyy kiirehtiä kuoroharkkoihin. 

Kiitti mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmo!