Mikalla on tänään synttärit!!! Paljon onnea rakas pöffini!!! 💖💖💖
Nyt siis kirjoitan taas viikonlopun kohokohdat.
Perjantaina Mikalla alkoi vihdoin hiihtoloma! Ihanaa! Olin päivän mahliksella ja hain rakkaan bussiasemalta klo 16. Muuten olis tullut jo klo 15, mut juna oli puol tuntia myöhässä. Sit kun hain Mikan ni me mentiin kauppaan. Ostettiin hampurilais vermeet ja vähän mäsevää viikonlopulle.
Hamppareissa oli välissä piffi, salaattia, kurkkuu, ketsuppia, majoo, punasipulia ja sibularenkaita. Mul oli myös cheddar juustoa, Mikalla ei. Oli hyvvväää! 😋
En muista muuta perjantaista... 😂
Lauantaina me mentiin Mikan kanssa mahlikselle joskus klo 12, ku se äänitti uutta biisiään studio huoneessa. Olipa sitten satanut lunta yön aikana vaikka toivoin jo että ei enää tulis... TAKATALVI!!! Makekin oli mahliksella, mut se meni kahdeksi töihin. Ja Maken kisut, Veli ja Live oli kans mukana. Oli kiva taas hengailla Markuksenkin kanssa. On se vaan yhä niin tärkee mulle. 💖Mun pikkunen. Vaikka onhan sekin jo 22v 😮
Munhan siis oli tarkoitus laittaa ruoka ku äitin oli tarkoitus olla nukkumassa koska sillä oli yövuoroja. Mut se oli hereillä ku vissiin Live ja Maxi oli herättäny sen. 😂 Hauskaaa! Niin ni äiti oli sit vaivihkaa menny tekee sen ruuan ja huomasin vasta kun ruoka oli jo valmis. En tajuu kui äiti ei sanonu mitään tai ees pyytänyt auttamaan??? 😆
Ruokana oli kanaa ja riisiä currykastikkeella, ja kasviksia. En muistanut ottaa kuvaaa 😕 Mut oli tosi hyvää! Mikakin sieltä saapui studio huoneesta syömään. Sit hengailtiin rakkaan kanssa mahliksella olkkarisssa, ku äiti nukahti sohvalle ja baabakin meni yläkertaan nukkumaan. Sit piti herätellä äitiä kauppaan ku mä ja Mika haluttiin jo lähtee kotiin ku me ostettiin nintendo switch online expansion pack ja haluttiin päästä jo pelaamaan kaikkii uusia kivoja pelejä. Mut mun piti mennä äitin kanssa kauppaan ku se haki samalla Mikan synttärilahjan postilokerosta. Sit palattiin mahlikselle ja äiti ja baaba antoi Mikan lahjan. 2TT kovalevy. Mika tykkäs lahjasta kovasti.
Sit tosiaan mentiin tilaamaan se nintendo online juttu. Siel on kaikkii nostalgisia pelejä, esim. eri Marioita ja monta Zeldaa ja sikana muita! Siel on NES, SNES, Nintendo 64 ja Sega Genesis, Game boy, Game boy color ja Game boy advance konsoleitten pelejä. Mika on nyt pelannut parii Zeldaa ja Banjo Kazooieta. Ja jotain muitakin pelejä. No loppuilta menikin sitten pelaillessa.
Sunnuntaina heräsin suhteellisen myöhään. Lauloin puoliksi synttärilaulun rakkaalle kun olin noussut sängystä. Meillä oli Mikan synttäreiden kunniaksi pöytävaraus Antoniossa klo 14. No se aika koitti pian ja ajettiin keskustaan ja siitä Suomalaisen Kirjakaupan kauttaa Antonioon. Syötiin oikeen pitkän kaavan kautta.
Juomana oli mulla pepsi max (what a surprise, ey?) Ja Mika otti mocktail Mojiton. Maistoin sitä ja se oli ihan törkeen hyvää!!
Eli ekana alkuruoaksi Aioli prawns. Siinä oli chilimarinoituja jättikatkarapuja, coleslawta, marinoitua chiliä, limeä, seesaminsiemeniä ja valkosipulimajoneesia. Ja siis toi majoneesi oli aivan taivaallista. Ja katkaravut oli todella hyviä!
Pääruokana mulla oli Antonio platter (another surprise, tietäjät tietää😉) Siinä oli paneroitua friteerattua broileria, halloumitikkuja, ranskalaisia, nachoja, fresh salsaa, queso-kastiketta, valkosipuli-parmesanjuusto-cremellä täytettyä avokadoa, guacamolea, marinoitua chiliä, coleslawta ja valkosipulimajoneesia. Oi että kun oli hyvää!!! Ja siis toi täytetty avokado! Mä voisin mennä Antonioon syömään pelkästään niitä kymmenittäin, niin hyväää!!!
Ja Mika ottii Pepper steakin. Siihen taas tuli naudan sisäfileetä, chiliöljyssä pyöriteltyjä lohkoperunoita, fresh salsaa ja parmesan cremeä, chorizohilloa, maissia, terttutomaattia, varsiparsakaalia ja pippurikastiketta. Se näytti myös erittäin herkulliselta. Ja mediumina like always! 😊
Ja niiin! Mika otti siihen sit jälkkäriks pelkän kahvin. Mä otin jäätelökakun, MUTTA! Unohdin ottaa kuvan siitä! Höh! Se oli oikein kauniisti aseteltu, mut unohtui. Mika vaan sano kun mulla oli tyyliin viimeinen lusikallinen menossa, että me ei otettu kuvaa siitä. DAMN!
Sit oli vatsat pinkeinä ja mentiin kotiin. Matkalla käytiin cittarista hakemassa pepsi max 24pack kun meillä oli enää YKSI pullo jäljellä! Miten olikin sellaiseen tilanteeseen jouduttu? 😂No nyt on taas turvallinen 24 pikkupulloa jääkaapissa!
Sit ollaan vaan pelattu. Tai no... Mika pelaa ja mä katon. Se on hyvä niin! 😁
Ja sit mun lahja Mikalle on vielä antamatta. Oon jo Mikalle kertonut että menee hiihtolomaviikon jälkeiselle viikolle, mut hän ei tiedä YHTÄÄN mitä on saamassa! 😍 Se on ylläri!
Noniii! Ei mul sit muuta, joteeen! Mmmmmmmmmo!