keskiviikko 3. elokuuta 2022

Kaksi pientä hetkeä

Valo valui oksien raoista tunkeutuen sisään huoneeseeni kulmaikkunan kautta. Tunnen poltetta ihollani. Nautinnollinen tunne tuo kasvihuoneilmiö. Välillä aurinko menee taas pilveen ja herään todellisuuteen, pois siitä ihanasta tunteesta. Ulkona näyttää lämpimältä, vaikka aurinkoa ei näy. Menisin uimaan, jos raajani eivät tuntuisi näin raskailta. Nyt aurinko alkoi taas paistaa. Liian kirkasta, silmäni olivat jo tottuneet pimeämpään. Pakko laittaa sälekaihtimet kiinni. Näppäilen vielä viimeiset kirjaimet ja sitten tietokone pois. En vieläkään jaksa nousta, mutta ajattelen. Mikäköhän mahtaa olla arvokkain raha tällä hetkellä? Kuka hyökkää seuraavaksi ja mihin? Ketä äänestäisin seuraavissa eduskuntavaaleissa? Yhtäkkiä keho tuntuu paljon aivoja voimakkaammalta ja menen uimaan.

Toinen hetki vuodelta 2011:

Pimeys edessäni kertoo paljon. 
Ei valoa, ei liikettä.
Vain heijastuvaa puiden havinaa.
Ihmiset kokoontuvat ympärilläni.
Vapautta, kireyttä, joustavia aikatauluja.
Tuulen viima käy kasvoillani.
Ovi aukeaa.
Koko päivä edessäni.
En jaksa odottaa. 
Kylmänväreet hiipivät ihoani pitkin.
Aurinko yrittää parhaansa.
Avaudu jo, kirjasto!

Nää mä piirsin kirjaston aukeamista odotellessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut ja ruusut