Kirjoitin joskus tämmösen pikku tarinan. :) Täysin fiktiivinen ja päästä keksitty!
Surullinen tyttö
Olipa kerran kaunis koulu. Joka arkipäivä koulu kuhisi oppilaita oppimassa ja kasvamassa. Lapset olivat iloisia ja halukkaita oppimaan uutta.
Välitunti oli tämän koulun värikkäin hetki. Pihalla oli liukumäkiä, kiipeilytelineitä, pomppulautoja ja pitkä rivi rengaskeinuja. Kaikki lapset leikkivät riemuiten. Paitsi yksi. Surullinen tyttö, sillä nimellä häntä kutsuttiin. Kukaan ei uskaltanut mennä tyttöä lähelle. Eikä tyttöä se näyttänyt häiritsevän. Välitunnit hän vaan katseli taivaalle ja huokaili. Taru kertoi, että kerran tuo tyttö oli purrut joltain sormen poikki.
Koulun käytävillä surullinen tyttö saikin usein kuulla: "Varokaa, se on tulossa! Äkkiä pakoon!" Surullinen tyttö viettikin usein tunninalut vessassa, itkien.
Kun kesä jälleen koitti ja syksy sen jälkeen, aloitti surullinen tyttö neljännen luokan. Siitä lähtien asiat muuttuivat. Surullisen tytön opettaja vaihtui. Kyynisen vanhan naisen tilalle tuli nuori innokas tyttönen, joka halusi pitää välit myös lasten perheisiin.
Kun ensimmäiset pari viikkoa oli mennyt, huomasi nuori opettaja, että surullisella tytöllä oli pahoja ongelmia. Sosiaalisten taitojen puutteen lisäksi tytössä näkyi selviä pahoinpitelyn jälkiä. Opettaja alkoi epäillä, että tyttö oli koulukiusattu, fyysisestikin. Hän otti oitis yhteyttä tytön vanhempiin ja sanoi haluavansa tavata nämä, ensin kahden kesken ja sitten tytön kanssa.
Tapaamispäivä koitti. Surullisen tytön vanhemmat saapuivat koululle. He olivat likaisia ja selvästikin köyhiä. Isä haisi viinalle ja äidin vaatteet sopisivat paremminkin prostituoidulle. Opettaja huomasi heti tehneensä virhearvion ja yhdisti asiat uudelleen. Perheväkivalta. Myös äidistä alkoi erottua sinisenliiloja mustelmia kasvoista ja käsistä.
Varovaisen haastattelun jälkeen opettaja soitti lastensuojeluviranomaisille ja tyttö hoidettiin nopeasti pois kotoa, lastenkotiin. Surullinen tyttö alkoi tavata opettajaa säännöllisesti tuntien jälkeen avunsaamiseksi, ja pikkuhiljaa pato alkoi sortua. Tyttö kertoi opettajalle äidin prostituutiosta ja huumeongelmasta sekä isän alkoholismista ja väkivaltaisuudesta. Surullisen tytön koti oli vanha läävä. Hänellä ei ollut koskaan ollut leluja, eikä paljoa vaatteita. Jossain vaiheessa kävi myös ilmi, että tytön isä oli lähennellyt tyttöä. Tyttö alkoi saada myös ammattiapua psykiatrilta, mutta tapasi silti opettajaa yhä säännöllisesti.
Viikkoja kului ja tyttö alkoi jo näyttää paranemisen merkkejä. Mutta silti oli vielä yksi iso onglma täysin käsittelemättä. Koulusyrjintä. Opettaja päätti tehdä asialle jotain ja hän keksikin hyvän keinon. Seuraavalla oppitunnilla opettaja sanoi: "Siirtäkää pulpetit yhteen nurkkaan, nyt leikitään lattialla istuen." Opettaja keksi kaikenlaisia leikkejä. Pikkuhiljaa myös surullinen tyttö pystyi osallistua leikkeihin ja hänelle jopa sanottiin pari sanaa. Seuraavaksi opettaja päätti ryhtyä vähän radikaalimpaan ratkaisuun. "Nyt jakaudutaan kolmen hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä saa keksiä pienen näytelmän, joka esitetään sitten luokalle. Minä jaan ryhmät: Topi, Kalle ja Mia... Jere, Tiia ja Sanni... Kati, Sari ja Jasmin..." Jasmin! Kaikki oppilaat alkoivat supattaa ja kuiskia. Kuiskinan lomasta kuului vain: "...Jasmin.." "No niin, oppilaat. Saatte 20 minuuttia aikaa harjoitella."
Katin, Sarin ja Jasminin yhteistyö alkoi luistaa saman tien. Yleensä Jasmin vain seurasi hiljaa taustalla, kun muut tekivät ryhmäjuttuja, mutta nyt Jasmin oli mukana itsekin.
Hetken päästä esitykset oli esitetty ja koko luokka oli innoissaan Jasminin osallistumisesta. Luokassa kuiskittiin: "Mä taisin nähdä sen hymyilevän!" "Joo, se oli tosi hyvä keksimään vuorosanoja!" Jasmin tunsi olonsa ylpeäksi. Hän oli vihdoin onnistunut saamaan positiivisen kontaktin luokan oppilaihin.
Seuraavalla välitunnilla Jasmin ei tapansa mukaan vetäytynyt omiin oloihinsa vaan yritti päästä muiden mukaan. Sari huomasi surullisen tytön hymyilevän hänelle. "Haluutko sä mukaan? Meitä on pariton määrä."
Näin surullinen tyttö ei ollutkaan enää surullinen. Häntä myös alettiin kutsumaan omalla nimellä. Hän sai kutsuja syntymäpäivä- ja halloweenjuhliin. Jasmin oli onnellinen, hän oli vihdoin saanut oikean elämän. Sen jälkeen, ei tämän kauniin koulun pihalla ollut enää surullista tyttöä. Vain joukko iloisia lapsia, nauttimassa elämiensä päivistä täysin rinnoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risut ja ruusut